Monthly Archives: March 2014

Dear Criminals!

Noin kahden viikon välein herään sunnuntaiaamuisin Helsingistä. Koska mun lapset asuvat kaukana Oulusta, on mainiota saada maistaa lapsiperheen sunnuntaiaamuja edes väljemmällä frekvenssillä. Rauhallisesta aamukahvista ei kuitenkaan kannata edes haaveilla.

Aamun Hesaria lukiessa  silmiini osui mielenkiintoinen kirjoitus Krimistä. Krimin sodasta, joka muuten heijastui aina Suomeen ja Perämeren pohjukkaan asti, on näinä päivinä kulunut 160 vuotta. Ruutitynnyriä ei siis ole onnistuttu kovin menestyksekkäästi purkamaan.

Kun viime aikojen Krimin tilannetta olen seurannut, on Venäjä antanut ainakin minulle ihan uuden sisällön sanalle “kriminalisoida”. Tuo suomettumiselle etäisesti sukulainen sana viittaa maan rajojen siirtämiseen ilman muiden maiden suostumusta. Tämän logiikan mukaan Vladimir Putin on Venäjän armeijan ylipäällikkönä “kriminaali”.

P.S. Anekdootti ulkoministeri Ahti Karjalaisesta kertoo hänen tervehtineen tangerokielellään vastaanottokomiteaa Jaltan kentällä tähän tapaan:” Dear Criminals!”

Puoluekokousedustajavaalin ykköspaikka – kiitos Toverit!

Oulun listan ykköspaikalla komeili meikäläisen nimi. Nöyräksi vetää omien tuki. Lämmin kiitos!

Puoluekokouksessa Seinäjoella 8.-10.5. naulataan puolueen teesit seuraavia eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Tässä mun mielestä olennaisimmat pointit puoluekokoukseen valmistautuessa:

1. Puolue tarvitsee selkeän näkymyksen siitä, mihin suuntaa Suomea ollaan viemässä. Tärkein kysymys liittyy markkinatalouden ja päätöksenteon suhteeseen: Edustaako SDP kansan ääntä suhteessa markkinoihin vai markkinoiden ääntä suhteessa kansaan?

2. Puolue on viime vuosina mantran tavoin hokenut sanaparia työ ja oikeudenmukaisuus. Minä kaipaisin kuitenkin näiden sanojen ympärille enemmän lihaa (tai lihalientä ;-)) Puhutaanko siis vain työpaikkojen luonnista, työehtojen kohtuullisuudesta ja riittävästä palkasta. Minusta työ on paljon laajempi käsite. Milloin alamme puhua työstä ihmisarvon mittarina, työelämän pelisäännöistä, työn mielekkyydestä,monipolvisista työurista, lyhyemmistä työpäivistä, työn laadun mittaamisen monimuotoisuudesta, työstä osana ihmisen elämää ym.

3. Puolue tarvitsee tässä ajassa viisaan puheenjohtajan. Kiitän Antti Rinnettä heittäytymisestä puheenjohtajakisaan. Koko hallituskaudella SDP ei ole ollut näin voimallisesti median keskipisteenä. Tätä näkyvyyttä me juuri olemme kaivanneet. Mikäli tulen valituksi puoluekokousedustajaksi valintani tulee kuitenkin olemaan Jutta Urpilainen. Ensinnäkin hän on persoonana kuunteleva, empaattinen ja helposti lähestyttävä. Hän on vankka arvojohtaja, jota Suomi ja puolueemme kipeästi tarvitsee. Hänellä on tuoreen gallupin mukaan 57 prosentin kannatus puoluettamme äänestävien keskuudesassa. Rividemarit ovat siis vahvasti puheenjohtajansa takana.

Lopuksi: SDP:n ainoa mahdollisuus kannatuksensa kasvattamiseksi on vahva sitoutuminen arvopuolueeksi. Sosialidemokratialla tulee jatkossa olemaan väliä, kun se kykenee puhuttelemaan muitakin kuin sosialidemokraatteja. Tähän puhemiehen tehtävään lähettäisin mieluummin Jutan kuin Antin.

Vartin retriitti 13.3.2014: Toinen tie

Appiukkoni on kommunisti kovimmasta päästä. Äitinsä uskonnollisesta kasvatuksesta huolimatta kirkko ja sen edustama uskonnollinen vallankäyttö saa vanhan miehen sapen edelleen kiehumaan.

Istumme usein aamuyön tunteina parantamassa maailmaa elämää nähneen pirtin pöydän ääressä. Jostain syystä puheemme kääntyy poikkeuksetta elämän syvimpiin kysymyksiin. Minä pappina olen usein kuuntelijan roolissa, kun viisas appeni kertoo elämänsä sattumuksista. Pari viikkoa sitten kuulin häneltä tarinan rukouksesta.

Sodan jälkeen Pohjois-Suomen kylät kärsivät nälästä ja kylmästä. Appeni isä oli pitkään sairastanut keuhkotautia ja loppu oli lähellä. Äiti lähetti 12-vuotiaan poikansa lääkäriä vastaan 20 kilometrin päässä olevaan tienhaaraan. Ainoa kulkupeli oli hevonen.

Pakkasta oli yli 25 astetta ja matka pienelle pojalla lähes epäinhimillinen. Hevonen hengitti raskaasti nälästä ja kylmästä.

Kun viimein tienhaara oli edessä, lääkäriä ei näkynyt missään. Appeni odotti risteyksessä ikuisuuden, muttei lääkäriä kuulunut. Lopulta hän risti äitinsä opetuksesta kätensä ja rukoili: “Jumala, jos todella olet olemassa, älä anna isän kuolla. Lähetä lääkäri paikalle. Auta.”

Mutta lääkäriä ei kuulunut. Raskain ajatuksin poika lähti kotimatkalle.

Kun hän saapui syrjäisen pientalon portille, oli häntä äiti vastassa. Lääkäri oli tullut toista tietä isän avuksi. Muutaman päivän päästä tauti taittui ja isä parantui entiselleen.

Se oli pyhä hetki vanhan pirtin pöydän ääressä. Mietin: Onneksi Jumala voi käyttää aina toista tietä. Sellaista, jota me ihmiset emme voi koskaan itse nähdä.