Monthly Archives: February 2017

Puhe puoluekokouksessa 4.2.2017

Tiedättekö mikä päivä tänään on? Tänään on se päivä, joka muistetaan SDP:n uuden alun päivänä. Päivänä, jolloin tämä upea kansaliike löysi pitkästä aikaa yhteisen sävelen. Sen sävelen nimi on 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden kunniaksi YHDESSÄ ja sen sävelen tahtiiin SDP nousee jälleen vaikuttavimmaksi poliittiseksi voimaksi Suomessa.

Hyvät Toverit,
Kaiken poliititiisen menestyksen voima lähtee siitä, että näemme, mitä ympärillämme tapahtuu, osaamme asettua toisten ihmisten asemaan ja annamme äänen niille, joiden sanat ovat jäätyneet huuliin kiinni.

Kerron muutaman lyhyen katkelman elämäni varrelta:

Opiskeluaikana jaoin Helsingin Pakilassa Helsingin Sanomia. Tein työtä yhdessä 45-vuotiaan kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajan Sirpan kanssa. Kun minä painuin jakokierroksen jälkeen uudelleen unten maille, Sirpa lähti kotiin laittamaan aamupalaa tenavilleen. Lasten lähdettyä kouluun, oli Sirpalla edessä päivän toinen työpäivä huonekaluliikkeen myyjänä. Muistan, kuinka Sirpa haaveili jakokierroksen aikana siitä, että saisi jokin aamu herätä virkeänä ja opiskella ehkä kansanlaisopistossa Ranskaa. Suurin toive oli kuitenkin se, että yksi työ riittäisi elämiseen. Hän oli tämän ajan työn orja. Kaikesta näki, että Sirpalla oli kohtuullisuuden nälkä ja jano.

Naapurissani Oulussa asuu parikymppinen nuorimies nimeltä Janne. Jannelle ei koulu ole koskaan oikein maittanut. Pääsyy oli lukihäiriö, jonka kanssa Janne painiskeli koko koulu-uransa. Nyt 22-vuotiaana Janne ei monista yrityksistä huolimatta ole löytänyt paikkaansa yhteiskunnassa. Hän käy nuorten työpajassa korjaamassa polkupyöriä, mutta haaveet ovat paljon korkeammalla. Voi, kun joskus pääsisi automaalaamoon töihin. Kun viikonloppuaamuna moikkaan naapurin Jannelle, hänen silmistään paistaa elämän merkityksellisyyden nälkä ja jano.

Lapsuudenystäväni Kaisa on kotoisin uskonnollisesta perheestä. Aavistin jo hyvin nuorena, että Kaisan elämä tulisi menemään monilla tavoin hyvin eri lailla kuin hänen perheensä oletti. Kun lähdimme opiskelemaan, Kaisa kertoi pelkäävänsä kertoa vanhemmilleen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Rohkaisin häntä kuitenkin, sillä ihmisen ei ole hyvä elää valolta piilossa. Ja kuinkas kävikään: Pahin mahdollinen tapahtui: Kuultuaan Kaisan homoseksuaalisuudesta, Kaisan perhe katkaisi kaikki yhteydet tyttäreensä. Raju hylkääminen ajoi Kaisan syvään masennukseen, josta hän vasta useiden vuosien jälkeen hiljalleen toipui. Vielä tänäkin päivänä kaiken kokemansa jälkeen Kaisassa kytee vahva oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano.

Hyvät toverit!

Ei tarvita kuin hiukan inhimillisyyttä ja rohkeutta, niin näemme, miten maailma ympärillämme huutaa hyväksyntää ja rakkautta. Tämä meidän aikamme ei kuitenkaan ruoki välittämistä ja huolenpitoa. Me olemme oppineet rakentamaan muureja oman sydämemme ympärille, niin ettemme helposti näe lähimmäisemme hätää. Vallalla on ajatus: Kukin pelastakoon itse itsensä.

SDP on Suomen ainoa todellinen empatiapuolue, joka ymmärtää ihmisen elämän murheet ja ilot, eikä pelkää katsoa maailmaa silmästä silmään. Kaikki tässä maailmassa ei ole suhteellista. Me uskallamme sanoa, mikä on oikein ja väärin oppaana oma sydän sielu. Me olemme aito ihmisluonnonsuojelijapuolue, joka haluaa varjella inhimillisyyttä markkinauskon sijaan. Me haluamme pitää kaikki mukana ja vahvistaa luottamusta siihen, että hädän hetkellä ketään ei jätetä yksin. Me uskallamme puhua rakkaudesta, vaikka meidät leimattaisiinkin hulluiksi. Tarja Halosen äidin sanoin: ” Maailma ei aina ole reilu, me olemme täällä siksi, että tekisimme sen paremmaksi.”

Tänään helmikuun 4. Päivä vietetään siis SDP:n uuden alun päivää. Toverit, meillä on tänään mahdollisuus lähteä yhdessä tavoittelemaan Suomen vaikuttavimman poliittisen liikkeen paikkaa. Olen aistinut täällä Lahdessa kihelmöivää ja kuplivaa intoa.

SDP tarvitsee nyt maineen ja itsetunnon palautusta. Ensimmäisenä on palattava voittavaksi liikkeeksi kuntavaaleissa.

Olen valmis antamaan oman panokseni, energiani ja intoni puolueen vaalityön kehittämiseen. Uskon, että jo tämän puoluekokouksen jälkeen vaaliteltoilla koukkuselät suorenevat ja happi alkaa kulkea. Haluan, että voimme tästä eteenpäin sanoa ylpeydellä olevamme sosialidemokraatteja.

Tavoittelen puoluesihteerin tehtävää, koska uskon, että liikkeemme johtoon tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät työtä suurella sydämellä ja koko persoonallaan. Olen maailmanparantajasielu, joka uskoo palvelevaan ja kuuntelevaan johtajuuteen.

Ihmiset tarvitsevat toivoa tämän uhkakuvia vilisevän maailman keskellä. Toivosta syntyy luottamus ja luottamuksesta kukoistava yhteiskunta ja maailma.

Olof Palmen sanoin: Politiken är att vilja. Minä haluan. Minullakin on vahva oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano.

Sosialidemokraattinen herätys

Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen lausumisen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän,
joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt oikeudenmukaisuuden lipunkantajana Oulun kaupunginvaltuustoon- ja hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi. Viimeisen puolitoista vuotta olen ollut Demokraatin päätoimittajana ja toimitusjohtajana.

Kaikissa tehtävissä ohjenuoranani on tinkimätön oikeudenmukaisuus. Olen maailmanparantajasielu, joka uskoo palvelevaan ja kuuntelevaan johtajuuteen. Ihmiset tarvitsevat toivoa tämän uhkakuvia vilisevän maailman keskellä. Toivosta syntyy luottamus ja luottamuksesta kukoistava yhteiskunta ja maailma.

Tällainen on minun tarinani. Millainen on sinun?

Puoluesihteerikisan teesit osa 5: Sipilän Titanic-hallitus unohti ihmisen

Kuva: Sanna Krook

Katsoin vähän aikaa sitten tyttäreni kanssa James Cameronin Titanic-kulttielokuvan. Köyhän taidemaalarin Jackin ja aristokraattisen Rosen rakkaustarina liikuttaa 12-vuotiasta neitokaista suuresti. Isänkin sydän pappailee villisti, kun uppoamaton Titanic vajoaa jäävuoren iskusta veden alle vääjämättömästi.

Leonardo DiCaprion näyttelemä Jack on herrasmies viimeiseen saakka ja pitää huolen siitä, että Kate Winsletin esittämä Rose saa pelastusliivin ja mahdollisuuden pelastumiseen. Rakkaus, elämä ja kuolema kietoutuvat elokuvassa niin koskettavasti, että tyttäreni katsoo viikonlopun aikana elokuvan neljä kertaa alusta loppuun.

Mitä enemmän uppoamattoman Titanicin tarinaan syvennyn, sitä voimakkaammin tunnen kertomuksessa jotain tuttua. Yhteneväisyys Sipilän hallituksen toimintaan tuntuu melkein pelottavan ilmeiseltä.

Tämä hallitus aloitti työnsä yhtä suuren uhon vallassa kuin Titanic lähti ylittämään valtamerta. ”Nyt laitetaan Suomi kuntoon millä hinnalla hyvänsä”, on luettavissa SOS-hallituksen jokaisen uuden ulostulon yhteydessä.

Kun merelle viimein päästiin, kansa jaettiin eri osastoihin tulojen ja tuottavuuden mukaan. Vain rikkaille jaettiin parhaat hytit, joihin tavallisella rahvalla ei ollut mitään asiaa.

Omistava luokka saa matkustaa laivayhtiön piikkiin, koska laivayhtiö tarvitsee pääomaa tulevien laivojen rakentamiseen. Suurimman maksuerän joutuu pulittamaan keskiluokka, jonka lipputuloilla pyöritetään koko yhteiskunnan infra.

Alimmainen kasti on sijoitettu laivan pohjalle yhteishytteihin ilman ovia ja suihkuja. Inhimillisyys ja tasa-arvo eivät kuuluu nykyhallituksen tavoitteisiin.

Kun yhteiskunta osuu hallituksen toimenpiteiden seurauksena jäävuoreen, aletaan vasta miettiä pelastussuunnitelmaa. Vaikka olemmekin yhteiskuntana samassa veneessä, vain osalle on varattuna pelastusliivit ja paikka pelastusveneessä. Kun yhteiskuntamme alin kasti alkaa rynniä laivan pohjalta kohti kantta, lukitaan rautaovilla heidän mahdollisuutensa pelastua.

Kun vesi nousee, juuri alin yhteiskuntaluokka hukkuu ensimmäisenä. Koko omistava luokka pitää itsestään selvänä paikkaansa pelastettavien joukossa. Viimeisenä kannelta kajahtaa virsi: Sua kohti Herrani.

Suomi on juhlavuotensa kunniaksi luisumassa kovaa vauhtia hyvin eriarvoiseen suuntaan. Tutkimusten mukaan tuloerojen kasvu huolestuttaa jo 70 prosenttia suomalaisista. Siitä huolimatta nykyhallitus riistää pienituloisilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja erityisryhmiltä viimeisetkin ostovoiman rippeet. Hyvä esimerkki on terveydenhuollon asiakasmaksujen häpeilemätön korotus. Tänä vuonna asiaksmaksut nousivat ällistyttävät 30 prosenttia!

Suomalaiset elävät terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta hyvin erilaisissa todellisuuksissa. Työterveyden etuoikeutetut asiakkaat eivät maksa perusterveydenhuollostaan asiakasmaksuja lainkaan. Toinen etuoikeutettu joukko on sairausvakuutuksen ottaneet henkilöt, jotka pääsevät yksityisiin sairaaloihin hoitamaan vaivansa pikavauhtia.

Titanic-hallituksen toimia leimaa puhe ”yhteen hiileen” puhaltamisesta, vaikka tavallisen kansan keuhkot ovat riekaleina. Jotta valtiontalous saadaan tasapainoon, on jonkun kärsittävä. Messias-Sipilä valvoo öitä, mutta köyhien ja sairaiden kärsimys on se hinta, joka talouskasvun alttarille on uhrattava. Taloudellisessa mielessä kärsimys on täysin tarpeetonta. Mutta henkisessä mielessä Suomi tarvitsee näköjään uhrinsa.

SDP:n on jatkettava sitkeästi ja määrätietoisesti yhteiskunnan eriarvoistumisen vastustamista. Yhteisen omaisuuden yhtiöittäminen nakertaa demokratiaa ja hyödyttää vain suurpääoman omistajia. Meidän on pidettävä kiinni Pohjoismaiden hyvinvointivaltion ihanteesta, joka mahdollistaa kaikille koulutuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon, jotka markkinaehtoisessa yhteiskunnassa ovat vain rikkaiden etuoikeuksia.