Monthly Archives: April 2017

Voiko kristitty olla demari?

Vartin retriitti -kirjan kuvitus

Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt Oulun kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi.

Minulta moni on kysynyt, voiko kristitty olla demari? Olen monesti vastannut kysymyksellä, voiko kristitty olla muuta kuin demari? Tiedän, että kirkko on itsenäisyytemme historian taitekohdissa asettunut ”voittajien” puolelle. Edelleen pienin kirjaimin puhutaan ”valkoisen Suomen kirkosta”. Tästä huolimatta Raamattua lukiessani näen Jeesus Nasaretilaisessa maailman ensimmäisen tunnustavan sosialidemokraatin, jonka ”politiikkaa” leimaa tinkimätön oikeudenmukaisuuden vaatimus, solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus. Voisiko Jeesus olla enempää demari?

Suomen kirkko ja sosialidemokraatit alkoivat lähentyä talvi- ja jatkosodan melskeessä. Rintamalla taistelleet papit oivalsivat, että vasemmistolaiset soturit olivat aivan tavallisia suomalaisia, joille itsenäisyys oli kunnia-asia. Nämä asevelipapit raivasivat kirkossa yhteyksiä työväenliikkeeseen päin.

Tunnetuin asevelipappi oli Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara, joka kirjoitti vuonna 1956 merkittävän pamfletin Maallinen ja hengellinen. Niinivaara lanseerasi kirjassa käsitteen kutsumuskristillisyys, jonka mukaan kristityn tunnistaa ainoastaan tavasta, jolla hän kohtelee lähimmäistään. Kirkossakäynti ja oma hurskaus ei kertonut Niinivaaran mielestä mitään ihmisen kristillisyydestä. Kristityn tunnistaa vain siitä, miten hän suhtautuu lähimmäiseensä.

Tämän päivän sosialidemokratia ja kirkko ovat tavoitteineen lähes veljeksiä. Kirkko soittaa Aleppon teurastuksen muistoksi kelloja ja majoittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka eivät uskalla palata kotimaahansa. Tinkimätön ihmisarvon puolustus on niin demarille kuin kristityllekin sydämen asia.

Voiko demari siis olla kristitty? Käännän kysymyksen toisin päin: Voiko kristitty olla demari? Tietenkin voi. Nimittäin tässä voikin piillä uusi demarien kannattajapotentiaali. Ehkä kristityt demarit nostavat meidät vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi keväällä 2019.

Hyvää pääsiäistä Toveri!

480 kertaa kiitos!

Hui, olipa jännittävä vaali-ilta. Kovasti jännitin, miten miehen käy, kun jouduin viime valtuustokaudella luopumaan paikastani Oulun kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Työ Demokraatin päätoimittajana vei minut Helsinkiin, mutta nyt kotini on taas Oulussa Puolivälinkankaalla. Vaimoni on opettajana Rajakylässä ja mä oon ainakin kolme päivää viikosta Oulussa.

480 äänestäjää uskoi, että nyt en enää tee äänestäjilleni ohareita. Suurkiitos kaikille, jotka piirsivät äänestyslippuun numeron 202. Aion olla luottamuksenne arvoinen. Tehdään Oulusta Suomen paras kaupunki olla ja elää.

Hyvää pääsiäistä!

Vaalihumu sai surunauhat

Kuva: Sanna Krook

Tukholman eilinen terroriteko veti monen suomalaisen mielen matalaksi. Järjetön väkivallanteko Suomen naapurissa suisti monen turvallisuuden tunteen pois raiteilta ja heitti ilmaan suuren määrän kysymyksiä: Onko rauhasta ja vakaudesta tunnettuun Pohjolaankin pesiytynyt silmittömään väkivaltaan tarttuva epätoivoisten joukko? Miten ruotsalainen yhteiskunta käsittelee tämän terroriteon? Milloin on Suomen vuoro?

Jostain syystä mieleen hiipi Hectorin puhkisoitettu laulu Lumi teki enkelin eteiseen. Ainakin neljä ihmistä kuoli raivopäisen terroristin pakettiauton alle. Loukkaantuneita on useita kymmeniä. Henkisen trauman määrää on vielä aikaista edes arvioida. Kun pappi juo kahvia, saa hänkin nieleskellä kyyneleitä. Voileipäkakku voi jäädä syömättä.

Olisi niin houkuttelevaa kertoa syistä, miksi tällainen terrori on mahdollista. On helppo maalailla kuvaa yhteiskunnan epätasa-arvosta, maahanmuuttajien asemasta ja väärästä sosiaalipolitiikasta. Silti lopullinen syy tässäkin tapauksessa jää vain arvailujen varaan. Ainoastaan se on varmaa, että elämä on käsittämättömän haurasta. Tuskin Drottningsgatanin kävelykadulla eilen alkuiltapäivästä käyskennelleet ihmiset olisivat aamulla voineet uskoa, että heidän elämänsä muuttuu silmänräpäyksessä perusteellisesti.

Suomessa käydään huomenna kuntavaalit, jossa päätetään isosti Suomen suunnasta. Vaaliväittelyissä ovat korostuneet sote-uudistus, varhaiskasvatus, homekoulut ja vanhusten asema. Näistä keskeisistä vaaliteemoista huolimatta tärkeintä on Suomessa säilyttää yhteys eri tavalla poliittisesti ajattelevien kesken. Tukholman iskun jälkeen Suomen juhlavuoden teema Yhdessä tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta.

SDP tarjoaa kuntavaaleissa selkeän vaihtoehdon yhteiskunnan kehittämiseksi. Pidetään kaikki mukana –vaalislogan on vastaus eriarvoistumista ja markkinaehtoisuutta vastaan. Kuten puoluesihteerimme Antton Rönnholm omassa puheessaan puoluekokouksessa osuvasti sanoi:” Markkinat osaavat antaa kaikelle hinnan, muttei millekään arvoa.” Jakamaton ihmisarvo on sosialidemokratialle tärkein politiikan mittari. On asioita, joita ei voi eikä saa mitata rahassa.

Eilen ulkoministeriön lehdistötilaisuudessa Timo Soini esiintyi erittäin vakuuttavasti. Hän osoitti olemuksellaan ja puheellaan ymmärtävänsä Tukholman terrori-iskun vakavuuden. Tuntui hyvältä, että juuri hän oli sanoittamassa järkytystä ja osanottoa Ruotsin kansalle. Lämmin Kiitos Timo!

Vaaliteltoilla jaetaan tänään tonneittain makkaraa ja hernekeittoa. Samaa makkaraa syö niin persu kuin vihreä, niin demari kuin kokkari. Antakoon yhteinen sunnuntain kansanvallan juhlapäivä meille suomalaisille kyvyn katsoa samasta ikkunasta samaan suuntaan. On sitten eri asia, mitä ikkunasta näemme.

Pakkopalautukset ovat kansallinen häpeä

Satavuotista yhteistä taivaltaan juhliva Suomen kansa elää tällä hetkellä historiansa yhtä mustinta hetkeään. Maanantai-illan uutiskuvat näyttivät kuvottavalla tavalla, miten Suomen viranomaiset veivät väkipakolla bussilastillisen tavallisia perheitä ja yksinäisiä ihmisiä lentokentälle määränpäänään pelottava ja rauhaton Kabul. Kielteinen turvapaikkapäätös on näille afgaaniperheille kuin matkalippu helvettiin.

Tällä hetkellä Suomesta lähtee viikoittain noin 100 turvapaikanhakijaa vapaaehtoisesti. Tämän lisäksi on noin 50 hengen joukko, joka vastustaa palautusta lähinnä kotimaan turvallisuustilanteen vuoksi. Heitä ei saa lähtemään Suomesta kuin kyynelkaasulla.

Pakkopalautuksia Afganistaniin on hyvin vaikea perustella. Ulkoministeriön matkustusohje kertoo, että Afganistaniin on vältettävä kaikkea matkustamista. Tästä huolimatta Suomen valtio palauttaa näitä tavallisia afgaaneeja surutta keskelle kriisialuetta. Ei ihme, että parisataa mielenosoittajaa piti maanantaina meteliä Helsinki-Vantaalla pakkopalautuksia vastaan.

Suomen viranomaisten toiminta suhteessa afgaanipakolaisiin sotii kaikkea inhimillisyyttä vastaan. Kyseessä on kansallinen häpeä, jota joudumme kantamaan vielä vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Emme voi paeta vastuuta muiden selän taakse ja sanoa, että ”pakolaisongelma vaatii selkeitä toimia, jossa inhimillisyydestä on tingittävä.” Ei näin. Ei kerta kaikkiaan näin.

Poliittisen päätöksenteon pohjana tulisi aina olla Jeesus Nasaretilaisen lanseeraama Kultaisen säännön etiikka: ”Kaiken minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.” Jokaista päätöstä tehtäessä tulisi siis arvioida, miten toivoisin, että minua kohdeltaisiin, jos kävelisin tuon raskaana olevan afgaaniäidin kengissä. Kultaisen säännön etiikka kysyy ihmisiltä paljon empatiaa, joka tuntuu nykypäivänä olevan katoava luonnonvara.

Olemme kansakuntana syyllistyneet aikaisemminkin epäinhimillisiin käännytyksiin. Toisen maailmansodan aikana palautimme aseveljeyden hengessä noin 10 juutalaista Saksaan tuhottaviksi. Tätäkin traumaa olemme käsitelleen jo useamman vuosikymmenen ajan. Miten siis pystymme tulevaisuudessa elämään näiden tuhansien ihmisten veritahrat käsissämme?

Kun SDP palaa hallitusvastuuseen vuoden 2019 vaalien jälkeen, on turvapaikan hakijoihin kohdistuvaa politiikkaa inhimillistettävä selkeästi. Suomi pitää jatkossa tuntea kansainvälisesti ystävällisenä kansankuntana, jolla on varaa pitää huolta heikoimmistaan. Olemme sodan aikana saaneet kokea kansainvälistä solidaarisuutta. Nyt on tullut meidän vuoromme maksaa takaisin ehdoitta.