All posts by Mikko

Islamin uskonnollisten johtajien on tuomittava terrori näkyvästi

Joulurauhan kaupunki Turku syöksyi perjantai-iltapäivänä lähihistoriansa suurimpaan kaaokseen. Marokkolaistaustainen 18-vuotias nuori mies hyökkäsi silmittömästi kauppatorin laidalla naisen kimppuun. Silminnäkijähavainnot kertovat raivokkaasta puukottamisesta, jonka näkeminen sai monet voimaan äärimmäisen pahoin.

Tapahtumat etenivät Turussa pikavauhtia. Puukotuksen uhreiksi joutui kolmen minuutin aikana yhteensä kymmenen ihmistä. Poliisin ripeän toiminnan tuloksena mies tavoitettiin vajaan kilometrin päästä Puutorilta. Kehotuksesta huolimatta puukottaja ei antautunut poliisille, minkä seurauksena poliisi käytti häneen ampuma-asetta. Kauhujen hetki kesti vain viitisen minuuttia, mutta silminnäkijöiden ja uhrien omaisten piina kenties koko elämän.

Turun terrori-iskuna tutkittavan puukotusdraaman saldo on karmea: 2 kuollutta ja 8 loukkaantunutta. Kyseessä on myös Suomen historian ensimmäinen varsinainen terroriteko. Raju ravistus 100-vuotiaalle Suomi-neidolle.

Terrori-iskussa muutamat kysymykset ovat nousseet pintaan. Miksi murhaaja valitsi kohteikseen pelkästään naisia? Mikä on tämän liikkeen yhteys ISIS-järjestöön? Miten uskonnollisesti motivoitunut isku oli? Tällä hetkellä tiedämme, että iskusta epäillään kuuden markkolaismiehen ryhmää, joista yksi on etsintäkuulutettu kansainvälisesti.

Iskun toteuttanut nuori marokkolaismies oli tullut Suomeen keväällä 2016. Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan hän oli saanut vasta kielteisen turvapaikkapäätöksen. On selvää, että vastaanottokeskusten sisäistä valvontaa on tiivistettävä, jotta ääriainekset tunnistetaan paremmin. Lisäksi kielteisten turvapaikkapäätösten saaneiden ihmisten maahan jääminen on otettava vakavammin yhteiskunnallisena riskitekijänä.

Lähitulevaisuus näyttää, mihin esitutkinta poliisin vie. Se on kuitenkin selvää, että terrori-iskun mahdollisuus Suomessa on nyt arkirealismia. Ääriainekset siirtyvät hanakammin jatkossa sanoista tekoihin.

Mitä Turun surullisesta terrori-iskusta seuraa yhteiskunnassamme? Ensinnäkin vastaanottokeskuksiin kohdistuu jatkossa entistä suurempi uhka. Turussa oli jo viime yönä tehty ilkivaltaa maahanmuuttajan pitämää pizzeriaa kohtaan. Toiseksi yhteiskunnallinen keskustelu kärjistyy ja perussuomalaiset saavat iskusta poliittista polttoainetta. Kolmanneksi jo nyt sosiaalisesta mediasta huomaa, että maahanmuuttoa kannattavien ja vastustavien leirien kannanotot kovenevat. Neljänneksi yleinen yhteiskunnallinen turvallisuudentunne ja luottamus heikkenevät.

Mitä tässä tilanteessa pitäisi sitten tehdä, jotta uhkakuvat eivät toteutuisi? Usein terrori-iskujen taustalla on ääri-islamilainen jihad-ajattelu, jossa vääräuskoisten tappaminen sallitaan hyvässä tarkoituksessa. Tässä tilanteessa islamilaisten uskonnollisten johtajien tulisi Suomessa tuomita iskut islamin uskon vastaisina julkisesti, systemaattisesti ja yksiselitteisesti. On hienoa, että Turun irakilaiset ja syyrialaiset osoittavat myötätuntoa iskujen uhreille, mutta vasta uskonnollisten johtajien tuomitsevat lausunnot saattavat purra näihin ääriryhmiin ja samalla islamin uskoa tuntemattomat tulevat tietoisiksi siitä, että väkivalta ei kuulu tämän päivän islamiin.

Yhteiskunnallinen keskustelu tuntuu polarisoituvan koko ajan maahanmuuton ympärillä. Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki kertoi Demokraatin haastattelussa 8.6.2017 turhautuvansa, kun ihmisten puhuvat toistensa ohi terrorismikeskustelussa. Hänen mukaansa keskustelussa on mustavalkoinen ja lokeroiva sävy. Malkki kritisoi yleistä ilmiötä, jossa ihmisyyttä ei katsota kokonaisuutena. Sen vuoksi hän ei suostu näkemään terroristeja yksinomaan pahoina, vaikka jotkut saattavatkin tulkita sen heidän ”hyysäämisenään”. Malkki tähdentää vielä, että terrorismin ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisi sen.

Turussa julistetaan koko Suomeen joulurauha jälleen neljän kuukauden päästä. Rauhan viestille ja keskinäiselle ymmärrykselle ihoväristä tai kansallisuudesta huolimatta on nyt suuri tilaus. Turku on kuitenkin 800 vuoden aikana selvinnyt monesta vielä pahemmastakin kriisistä. Tästäkin tragediasta jäi elämään paljon hienoja tarinoita, joissa ihmiset riensivät henkensä kaupalla auttamaan uhreja. Hyvyyttä on sittenkin pahuutta enemmän.

Perussuomalaiset ja orpo katse

Tämän viikon poliittinen näytelmä hakee vertaistaan Suomen itsenäisyyden historiassa. Vaikka aseellisilta selkkauksilta on sentään vältytty, ei Uusi vaihtoehto –eduskuntaryhmä voi kadulla liikkua sivuilleen katsomatta. Ryhmän ministerien turvamiehilläkin lienee perään katsomista entistä tarkemmin. Ministeriauton panssarilasitkaan eivät ole tämän päivän Suomessa liioittelua.

Ulkoministeri Timo Soini teki harvinaisen poliittisen loikan, kun hän riisui perussuomalaisten pinssin rinnastaan ja hylkäsi oman puolueensa. Soini yltyi tiistaina runoilemaan MTV:n haastattelussa tähän tyyliin:” Kun koti ei tunnu enää kodilta, on etsittävä uusi koti.” Soinin arvio tilanteesta on yksi elämän keskeisimmistä opeista. Harmi vaan, etteivät perussuomalaiset ja sen Uusi vaihtoehto ole sitä aikaisemmin ymmärtänyt. Perussuomalaisten politiikasta on puuttunut toisen ihmisen asemaan asettumisen näkökulma. Minä ensin – ja Suomi ensin –huudot ovat tukkineet maailman hädänalaisimpien suut. Turvapaikanhakijat tulevat Suomeen täsmälleen samasta syystä, jolla Soini perusteli kodista lähtemistään. Kun sodan, kurjuuden ja nälänhädän keskellä tajutaan, että tämä maa ei tunnu kodilta, on etsittävä uusi koti. Se koti voi olla Suomi. Toivottavasti Uusi vaihtoehto on todella uusi, eikä vanha ja vaihtoehdoton.

Perussuomalaiset ja sen kaksi eduskuntaryhmää on hyvin arvaamaton puolue hallituksessa ja sen ulkopuolella. Äänestäjien kannalta on vielä pitkään vaikea hahmottaa, syntyykö Terhon ympärille kokonaan uusi puolue ja kuka lopulta käyttää todellista valtaa perussuomalaisten mandaatilla eduskunnassa. Tästä asiasta tekee päätökset perussuomalaisten puoluehallitus ja –valtuusto. Ei ole lainkaan selvää, että puoluevaltuusto on täysin uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon sylissä.

Pääministeri Juha Sipilä osoitti alkuviikon hallitussirkuksessa lentotaitojaan, kun hän matkalla tasavallan presidentin luo teki niin henkisen kuin fyysisienkin u-käännöksen. Hän toteutti Antti Rinteen toiveen u-käännöksestä, tosin Rinne edellytti suunnanmuutosta hallituksen politiikassa, jota tuskin tulevaisuudessa näemme. On äänestäjien aliarvioimista, että suuren poliittisen keikahduksen jälkeen uusia vaaleja ei järjestetä. Isänmaan edusta puhuminen on valheellista, sillä vasta vaalien kautta todellinen isänmaan etu toteutuu. Nyt toteutuu vain keskustan ja kokoomuksen etu. Suomea viedään äänestäjiltä kysymättä kohti markkinaehtoista yhteiskuntaa, jossa kansallisomaisuus lahjoitetaan suuren rahan käsiin.

Istuin tänään Oulun kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksessa. Katsoessani perussuomalaisten edustajan kehonkieltä ja silmäpusseja, mielessäni alkoi soida Juice Leskisen ikihitti Viidestoista yö: ”Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen.” Kun isä on kodista lähtenyt, on vaikea oikein löytää suuntaa. Vapautta ja rahaa on paljon, mutta valtaa ja luottamuspääomaa kovin vähän.

Oikeastaan persuvaltuutettuja ympäri Suomen käy sääliksi. Juuri neuvotellut luottamuspaikat kunnissa eivät lämmitä, kun politiikan suunta on vailla kompassia. Vaikka Uusi vaihtoehto pelasti itsensä, jäivät kuntapoliitikot täysin heitteille. Uusi vaihtoehto väitti peliliikkeensä yhteydessä olevansa uskollinen äänestäjilleen, perussuomalaisten kentän he pettivät täysin. Orpon tyytyväistä katsetta on oppositiosta käsin rasittavaa tuijottaa.

Mauno Koivisto in memoriam – hellahuoneesta kansakunnan kaapin päälle

Vapun tienoilla vuonna 2013 presidentti Mauno Koivisto oli virkeällä päällä. Hän osallistui kunniavieraana Demokraatin lukijaristeilylle puolisonsa rouva Tellervo Koiviston kanssa. Turusta Tukholmaan matkasi 240 ihmisen lukijajoukko. Presidentin katse oli vielä vuonna 2013 vahvasti kohti tulevaisuutta. Hän kommentoi toimittajallemme Anna-Liisa Blombergille risteilytunnelmaa näin:” Elän siinä toivossa, että uuttakin voisi oppia ja ottaa varteen.” Elinikäinen oppiminen olikin Koiviston keskeinen ajattelun osa.

Suomen kansa hiljentyi eilen helatorstaina muistelemaan rakasta johtajaansa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat saattamassa ”koko kansan presidenttiä” kohti viimeistä leposijaansa Hietaniemen hautausmaalla. Suomen itsenäisyyden juhlavuosi taisi sittenkin saada odottamattoman kohokohtansa jo ennen itsenäisyyspäivää. Juhlavuoden teema ”Yhdessä” ei voi enää kerätä yhdistävämpää kansallista latausta kuin mitä eilen yhdessä koimme. Ei liene sattumaa, että Koivisto kuoli Snellmanin päivänä, jolloin liputetaan suomalaisuuden puolesta.

Presidentti Koiviston johdolla Suomi otti selkeän askeleen kohti läntistä Eurooppaa sekä vahvempaa kansanvaltaa. Koiviston presidenttikaudella eduskunnan rooli päivänpolitiikassa vahvistui selvästi. Presidentin valtaoikeudet rajattiin koskemaan pääasiassa ulkopolitiikkaa. Viimeisessä haastattelussaan Koivisto tosin kyseli itseltään:” Mentiinkö sittenkin liian pitkälle?”

Presidentti Koiviston elämäntarina on monen draamaelokuvan arvoinen. Kymmenen ikäisenä äitinsä menettänyt Mauno-poika keitti ruokaa kahdelle sisarukselleen 12 neliön yksiössä Kerttulinkadulla Turussa. Oppikouluun hänellä ei ollut asiaa, mutta oppivelvollisuuden täytyttyä jatkokoulu tarjosi nuorelle Maunolle hämmästyttävän koulutuspolun, joka toi hänelle 33-vuotiaana filosofian tohtorin tutkinnon. Puusepän pojan elämänura hakee vertaistaan Suomen historiassa.

On ironista, että Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon juuri helatorstaina. Hän nimittäin kimpaantui vuonna 1986 hallituksen lakiluonnoksesta palauttaa loppiainen ja helatorstai alkuperäisille paikoilleen. Koivisto oli tarkan markan miehenä huolissaan rikkonaisista työviikoista ja asettui kiistassa ammattiyhdistyliikettä ja kirkkoa vastaan. Lopulta Koivisto käytti presidentin valtaa siirtää lain voimaantuloa aina vuoteen 1992. Uskon, että pilven päällä Koivisto huumorimiehenä myhäilee huvittuneena hautajaistensa ajankohdalle ja kansalliselle vapaapäivälle.

Joskus 2000-luvun alussa istuin papin vaatteissani Kluuvikadun kahvilan terassilla. Yliopistonkatua pitkin käveli pitkä, hieman kumarainen ja karismaattinen hahmo. Tunnistin hänet presidentti Koivistoksi. Yliopistonkadun jalkakäytävälle oli joku paikallinen pizzeria-yrittäjä sijoittanut jalallisen mainostaulunsa keskelle kulkuväylää. Koivisto pysähtyi kyltin eteen, nosti sen varmoin ottein ravintolan seinän viereen ja jatkoi eleettömästi matkaansa. Samalla hiljaisella, määrätietoisella ja luottamusta herättävällä tyylillä hän johti Suomea kohti syvempää demokratiaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Rakas presidenttimme Mauno, ilta on laskeutunut ajan ylle. Lepää rauhassa, sillä aamu on kirkas!

Alkiolainen keskusta on kadonnut markkinaintoiluun

Keskusta kärsi kuntavaaleissa rökäletappion ja teki huonoimman vaalituloksen sotien jälkeen. Pitkän linja kepuvaikuttaja Seppo Kääriäinen ehti vaalianalyysissään jo laukoa Juha Sipilän vaihtoon sanomalla, että “Sipilän johdolla kaikki on saavutettu.”

Nykykeskustan ongelmana on etääntyminen vanhasta “alkiolaisesta” aateperinnöstä ja tuudittautuminen markkinauskoisuuteen. Heikomman puolelle keskusta ei ole asettunut pitkään aikaan ja peruskannatajien usko Sipilään alkaa horjua. Ainoastaan maakuntahallintoon kytkeytyvä kepulainen vallankaappaus pitää Sipilän pinnalla.

Pääministerin viime vuoden poliittiset virheet tulevat keskustalle kalliiksi. Sipilän Yle-manipuloinnin vuoksi Suomi on menettänyt sananvapauden ykkösaseman maailmassa. Hallituksen ministerien ylikuormitus vei melkein Jari Lindströmin hengen. Kun vielä limuviinat saadaan maitokaupppoihin, on raittiusmiehenä tunnetun Sipilän polittinen tie kevätroudan tuhoama.

Suomi tarvitsee 100-juhlavuoden kunniaksi politiikkaa, joka yhdistää kansaa. Sipilän hallintarekisterilain suoja kaverisijoittajille ei tue tätä tavoitetta lainkaan. Jotta ay-kenttä jatkossa voisi suostua kikyn tyylisiin ratkaisuihin, täytyy kasvun eväät jakaa tasaisemmin. Täälläkin hetkellä rikkain kymmenes Suomessa kahmii yli 90 prosenttia kansantuotteen kasvusta. Onko se oikein, kysyn vaan!

Suomalainen työ ansaitsee arvostuksensa takaisin. Me sosialidemokraatit uskomme mahdollisuuksien tasa-arvoon, jossa syntyperä tai varallisuustaso ei ratkaise ihmisen tulevaisuutta. Suomi on sen verran pieni kansa, että tarvitsemme kaikki osaajat kasvattamaan kansantuotettamme, jotta koulutuksesta, sivistyksestä ja terveydenhuollosta pidetään huoli. Siihen tarvitsemme kumppaniksi “alkiolaisen” keskustan, emme markkinauskoisuuteen hurhtanutta Sipilän porukkaa.

Voiko kristitty olla demari?

Vartin retriitti -kirjan kuvitus

Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt Oulun kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi.

Minulta moni on kysynyt, voiko kristitty olla demari? Olen monesti vastannut kysymyksellä, voiko kristitty olla muuta kuin demari? Tiedän, että kirkko on itsenäisyytemme historian taitekohdissa asettunut ”voittajien” puolelle. Edelleen pienin kirjaimin puhutaan ”valkoisen Suomen kirkosta”. Tästä huolimatta Raamattua lukiessani näen Jeesus Nasaretilaisessa maailman ensimmäisen tunnustavan sosialidemokraatin, jonka ”politiikkaa” leimaa tinkimätön oikeudenmukaisuuden vaatimus, solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus. Voisiko Jeesus olla enempää demari?

Suomen kirkko ja sosialidemokraatit alkoivat lähentyä talvi- ja jatkosodan melskeessä. Rintamalla taistelleet papit oivalsivat, että vasemmistolaiset soturit olivat aivan tavallisia suomalaisia, joille itsenäisyys oli kunnia-asia. Nämä asevelipapit raivasivat kirkossa yhteyksiä työväenliikkeeseen päin.

Tunnetuin asevelipappi oli Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara, joka kirjoitti vuonna 1956 merkittävän pamfletin Maallinen ja hengellinen. Niinivaara lanseerasi kirjassa käsitteen kutsumuskristillisyys, jonka mukaan kristityn tunnistaa ainoastaan tavasta, jolla hän kohtelee lähimmäistään. Kirkossakäynti ja oma hurskaus ei kertonut Niinivaaran mielestä mitään ihmisen kristillisyydestä. Kristityn tunnistaa vain siitä, miten hän suhtautuu lähimmäiseensä.

Tämän päivän sosialidemokratia ja kirkko ovat tavoitteineen lähes veljeksiä. Kirkko soittaa Aleppon teurastuksen muistoksi kelloja ja majoittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka eivät uskalla palata kotimaahansa. Tinkimätön ihmisarvon puolustus on niin demarille kuin kristityllekin sydämen asia.

Voiko demari siis olla kristitty? Käännän kysymyksen toisin päin: Voiko kristitty olla demari? Tietenkin voi. Nimittäin tässä voikin piillä uusi demarien kannattajapotentiaali. Ehkä kristityt demarit nostavat meidät vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi keväällä 2019.

Hyvää pääsiäistä Toveri!

480 kertaa kiitos!

Hui, olipa jännittävä vaali-ilta. Kovasti jännitin, miten miehen käy, kun jouduin viime valtuustokaudella luopumaan paikastani Oulun kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Työ Demokraatin päätoimittajana vei minut Helsinkiin, mutta nyt kotini on taas Oulussa Puolivälinkankaalla. Vaimoni on opettajana Rajakylässä ja mä oon ainakin kolme päivää viikosta Oulussa.

480 äänestäjää uskoi, että nyt en enää tee äänestäjilleni ohareita. Suurkiitos kaikille, jotka piirsivät äänestyslippuun numeron 202. Aion olla luottamuksenne arvoinen. Tehdään Oulusta Suomen paras kaupunki olla ja elää.

Hyvää pääsiäistä!

Vaalihumu sai surunauhat

Kuva: Sanna Krook

Tukholman eilinen terroriteko veti monen suomalaisen mielen matalaksi. Järjetön väkivallanteko Suomen naapurissa suisti monen turvallisuuden tunteen pois raiteilta ja heitti ilmaan suuren määrän kysymyksiä: Onko rauhasta ja vakaudesta tunnettuun Pohjolaankin pesiytynyt silmittömään väkivaltaan tarttuva epätoivoisten joukko? Miten ruotsalainen yhteiskunta käsittelee tämän terroriteon? Milloin on Suomen vuoro?

Jostain syystä mieleen hiipi Hectorin puhkisoitettu laulu Lumi teki enkelin eteiseen. Ainakin neljä ihmistä kuoli raivopäisen terroristin pakettiauton alle. Loukkaantuneita on useita kymmeniä. Henkisen trauman määrää on vielä aikaista edes arvioida. Kun pappi juo kahvia, saa hänkin nieleskellä kyyneleitä. Voileipäkakku voi jäädä syömättä.

Olisi niin houkuttelevaa kertoa syistä, miksi tällainen terrori on mahdollista. On helppo maalailla kuvaa yhteiskunnan epätasa-arvosta, maahanmuuttajien asemasta ja väärästä sosiaalipolitiikasta. Silti lopullinen syy tässäkin tapauksessa jää vain arvailujen varaan. Ainoastaan se on varmaa, että elämä on käsittämättömän haurasta. Tuskin Drottningsgatanin kävelykadulla eilen alkuiltapäivästä käyskennelleet ihmiset olisivat aamulla voineet uskoa, että heidän elämänsä muuttuu silmänräpäyksessä perusteellisesti.

Suomessa käydään huomenna kuntavaalit, jossa päätetään isosti Suomen suunnasta. Vaaliväittelyissä ovat korostuneet sote-uudistus, varhaiskasvatus, homekoulut ja vanhusten asema. Näistä keskeisistä vaaliteemoista huolimatta tärkeintä on Suomessa säilyttää yhteys eri tavalla poliittisesti ajattelevien kesken. Tukholman iskun jälkeen Suomen juhlavuoden teema Yhdessä tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta.

SDP tarjoaa kuntavaaleissa selkeän vaihtoehdon yhteiskunnan kehittämiseksi. Pidetään kaikki mukana –vaalislogan on vastaus eriarvoistumista ja markkinaehtoisuutta vastaan. Kuten puoluesihteerimme Antton Rönnholm omassa puheessaan puoluekokouksessa osuvasti sanoi:” Markkinat osaavat antaa kaikelle hinnan, muttei millekään arvoa.” Jakamaton ihmisarvo on sosialidemokratialle tärkein politiikan mittari. On asioita, joita ei voi eikä saa mitata rahassa.

Eilen ulkoministeriön lehdistötilaisuudessa Timo Soini esiintyi erittäin vakuuttavasti. Hän osoitti olemuksellaan ja puheellaan ymmärtävänsä Tukholman terrori-iskun vakavuuden. Tuntui hyvältä, että juuri hän oli sanoittamassa järkytystä ja osanottoa Ruotsin kansalle. Lämmin Kiitos Timo!

Vaaliteltoilla jaetaan tänään tonneittain makkaraa ja hernekeittoa. Samaa makkaraa syö niin persu kuin vihreä, niin demari kuin kokkari. Antakoon yhteinen sunnuntain kansanvallan juhlapäivä meille suomalaisille kyvyn katsoa samasta ikkunasta samaan suuntaan. On sitten eri asia, mitä ikkunasta näemme.

Pakkopalautukset ovat kansallinen häpeä

Satavuotista yhteistä taivaltaan juhliva Suomen kansa elää tällä hetkellä historiansa yhtä mustinta hetkeään. Maanantai-illan uutiskuvat näyttivät kuvottavalla tavalla, miten Suomen viranomaiset veivät väkipakolla bussilastillisen tavallisia perheitä ja yksinäisiä ihmisiä lentokentälle määränpäänään pelottava ja rauhaton Kabul. Kielteinen turvapaikkapäätös on näille afgaaniperheille kuin matkalippu helvettiin.

Tällä hetkellä Suomesta lähtee viikoittain noin 100 turvapaikanhakijaa vapaaehtoisesti. Tämän lisäksi on noin 50 hengen joukko, joka vastustaa palautusta lähinnä kotimaan turvallisuustilanteen vuoksi. Heitä ei saa lähtemään Suomesta kuin kyynelkaasulla.

Pakkopalautuksia Afganistaniin on hyvin vaikea perustella. Ulkoministeriön matkustusohje kertoo, että Afganistaniin on vältettävä kaikkea matkustamista. Tästä huolimatta Suomen valtio palauttaa näitä tavallisia afgaaneeja surutta keskelle kriisialuetta. Ei ihme, että parisataa mielenosoittajaa piti maanantaina meteliä Helsinki-Vantaalla pakkopalautuksia vastaan.

Suomen viranomaisten toiminta suhteessa afgaanipakolaisiin sotii kaikkea inhimillisyyttä vastaan. Kyseessä on kansallinen häpeä, jota joudumme kantamaan vielä vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Emme voi paeta vastuuta muiden selän taakse ja sanoa, että ”pakolaisongelma vaatii selkeitä toimia, jossa inhimillisyydestä on tingittävä.” Ei näin. Ei kerta kaikkiaan näin.

Poliittisen päätöksenteon pohjana tulisi aina olla Jeesus Nasaretilaisen lanseeraama Kultaisen säännön etiikka: ”Kaiken minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.” Jokaista päätöstä tehtäessä tulisi siis arvioida, miten toivoisin, että minua kohdeltaisiin, jos kävelisin tuon raskaana olevan afgaaniäidin kengissä. Kultaisen säännön etiikka kysyy ihmisiltä paljon empatiaa, joka tuntuu nykypäivänä olevan katoava luonnonvara.

Olemme kansakuntana syyllistyneet aikaisemminkin epäinhimillisiin käännytyksiin. Toisen maailmansodan aikana palautimme aseveljeyden hengessä noin 10 juutalaista Saksaan tuhottaviksi. Tätäkin traumaa olemme käsitelleen jo useamman vuosikymmenen ajan. Miten siis pystymme tulevaisuudessa elämään näiden tuhansien ihmisten veritahrat käsissämme?

Kun SDP palaa hallitusvastuuseen vuoden 2019 vaalien jälkeen, on turvapaikan hakijoihin kohdistuvaa politiikkaa inhimillistettävä selkeästi. Suomi pitää jatkossa tuntea kansainvälisesti ystävällisenä kansankuntana, jolla on varaa pitää huolta heikoimmistaan. Olemme sodan aikana saaneet kokea kansainvälistä solidaarisuutta. Nyt on tullut meidän vuoromme maksaa takaisin ehdoitta.