Category Archives: Blogi

“Strategia on sitä, että tähtää ennen kuin ampuu.”

”Strategia on sitä, että tähtää ennen kuin ampuu.” Näin tiivistää Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Antero Rokka strategian syvimmän olemuksen. Olennaista on siis se, että hyviä tuloksia taistelussa ja yhteisön toiminnassa saadaan vasta, kun toiminnan suunta on yhdessä valittu ja edetään suunnitelman mukaan.

Rokan sotasaavutukset tietäen tuntuu erikoiselta, että strategian hyödyntäminen kunnan toiminnassa on niin alikäytetty resurssi. Äskettäin Vaasan yliopistossa tehty laaja kyselytutkimus kertoo, että kunnan työntekijöistä vain 1 % tuntee oman kuntansa strategiset tavoitteet. Kun otetaan lukuun kunnan keskeiset päättäjät ja virkamiesjohto prosentti nousee neljään. Herää kysymys, onko strategiatyöstä mitään hyötyä, jos toiminnan tähtäyspisteet ovat näin luokattoman huonosti hallussa.

Monissa kunnissa eletään juuri nyt kuntastrategian luonnostelun aikoja. Meilläkin Oulussa kuokka strategiatyön routaiseen maahan isketään juuri tänään. Strategiaa ei kunnissa tehdä kuitenkaan vain huvin vuoksi, sillä kuntastrategia kuuluu kuntalain velvoittaviin tehtäviin. Lain mukaan kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon ”kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kuntademokratia sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen”. Tavoitteet ovat niin laajat ja moninaiset, että kuntapäättäjää pyörryttää ennen kuin kuntastrategiaan on saatu ainoatakaan kirjainta piirrettyä.

Kuntastrategian valmistelu ei kuitenkaan ole niin visainen tehtävä, kun voisi kuntalain perusteella päätellä. Lähtökohdaksi on hyvä palauttaa mieleen, miksi kunnat ovat olemassa; kuntalaisten hyväksi. Kaikkein tärkeintä on kuntalaisten hyvinvointi. Tärkeätä on myös muistaa, ettei kunta itsessään tee mitään, vaan ihmiset tekevät kaiken työn.

Kun kuntapäättäjät kokoontuvat strategiaseminaareihin, aletaan ensimmäisenä muotoilla kunnan arvoja. Lyön vetoa, että monen kunnan arvoissa vilisevät seuraavat sanat: oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, välittäminen, asiakaslähtöisyys. Hyviä arvoja kaikki, mutta toimintakulttuurin muutokseen noilla sanoilla ei helposti päästä.

Arvojen sijaan hyvässä strategiassa pitäisi puhua asenteista, vaikka tähän tapaan: Kunnan ilmapiiri on kannustava ja välittävä. Ihmiset luottavat tulevaisuudessa toisiinsa entistä enemmän. Kunnan palvelut ovat ihmis- ja yritysystävällisiä niin, että koko talousalueella elää onnellisia ihmisiä. Palvelu on kunnan paras kilpailuetu.

Miten tähän voitaisiin päästä? Usein kunnissa tehdään liian pitkään suunnittelutyötä ennen uusien ideoiden jalkauttamista. Kunnassa olisi hyvä olla rohkaisevaa kokeilukulttuuria, jossa hyvät toimintatavat erottuisivat käytännön kautta vanhoista malleista. Kuntapäättäjien tulisi olla myös enemmän tietoisia kunnan työntekijöiden arjesta. Pari ”päättäjän päivää” kunnan töissä avaisi erilaista näköalaa päätöksentekoon.

Muistutan vielä, että kuntastrategian ydinkohdat löytyvät jo kuntalaista. Kunnan tehtävänä on asukkaiden hyvinvointi ja kunnan vetovoima. Kaikki muu voidaan leipoa kunnan markkinointipuheen sisään.

Oulun kaupungin slogan on tänä päivänä Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki. Aika vaikea kerralla hahmotettavaksi.

Miltäs tällainen kuulostaisi: Oulu – jäätävää lämpöä. Jäisikö paremmin kuntalaisten ja päättäjien mieleen?

Lähde: Maury & Loukomies & Bärlund: Kunnat kuntoon (Kisspublishing 2017)

Islamin uskonnollisten johtajien on tuomittava terrori näkyvästi

Joulurauhan kaupunki Turku syöksyi perjantai-iltapäivänä lähihistoriansa suurimpaan kaaokseen. Marokkolaistaustainen 18-vuotias nuori mies hyökkäsi silmittömästi kauppatorin laidalla naisen kimppuun. Silminnäkijähavainnot kertovat raivokkaasta puukottamisesta, jonka näkeminen sai monet voimaan äärimmäisen pahoin.

Tapahtumat etenivät Turussa pikavauhtia. Puukotuksen uhreiksi joutui kolmen minuutin aikana yhteensä kymmenen ihmistä. Poliisin ripeän toiminnan tuloksena mies tavoitettiin vajaan kilometrin päästä Puutorilta. Kehotuksesta huolimatta puukottaja ei antautunut poliisille, minkä seurauksena poliisi käytti häneen ampuma-asetta. Kauhujen hetki kesti vain viitisen minuuttia, mutta silminnäkijöiden ja uhrien omaisten piina kenties koko elämän.

Turun terrori-iskuna tutkittavan puukotusdraaman saldo on karmea: 2 kuollutta ja 8 loukkaantunutta. Kyseessä on myös Suomen historian ensimmäinen varsinainen terroriteko. Raju ravistus 100-vuotiaalle Suomi-neidolle.

Terrori-iskussa muutamat kysymykset ovat nousseet pintaan. Miksi murhaaja valitsi kohteikseen pelkästään naisia? Mikä on tämän liikkeen yhteys ISIS-järjestöön? Miten uskonnollisesti motivoitunut isku oli? Tällä hetkellä tiedämme, että iskusta epäillään kuuden markkolaismiehen ryhmää, joista yksi on etsintäkuulutettu kansainvälisesti.

Iskun toteuttanut nuori marokkolaismies oli tullut Suomeen keväällä 2016. Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan hän oli saanut vasta kielteisen turvapaikkapäätöksen. On selvää, että vastaanottokeskusten sisäistä valvontaa on tiivistettävä, jotta ääriainekset tunnistetaan paremmin. Lisäksi kielteisten turvapaikkapäätösten saaneiden ihmisten maahan jääminen on otettava vakavammin yhteiskunnallisena riskitekijänä.

Lähitulevaisuus näyttää, mihin esitutkinta poliisin vie. Se on kuitenkin selvää, että terrori-iskun mahdollisuus Suomessa on nyt arkirealismia. Ääriainekset siirtyvät hanakammin jatkossa sanoista tekoihin.

Mitä Turun surullisesta terrori-iskusta seuraa yhteiskunnassamme? Ensinnäkin vastaanottokeskuksiin kohdistuu jatkossa entistä suurempi uhka. Turussa oli jo viime yönä tehty ilkivaltaa maahanmuuttajan pitämää pizzeriaa kohtaan. Toiseksi yhteiskunnallinen keskustelu kärjistyy ja perussuomalaiset saavat iskusta poliittista polttoainetta. Kolmanneksi jo nyt sosiaalisesta mediasta huomaa, että maahanmuuttoa kannattavien ja vastustavien leirien kannanotot kovenevat. Neljänneksi yleinen yhteiskunnallinen turvallisuudentunne ja luottamus heikkenevät.

Mitä tässä tilanteessa pitäisi sitten tehdä, jotta uhkakuvat eivät toteutuisi? Usein terrori-iskujen taustalla on ääri-islamilainen jihad-ajattelu, jossa vääräuskoisten tappaminen sallitaan hyvässä tarkoituksessa. Tässä tilanteessa islamilaisten uskonnollisten johtajien tulisi Suomessa tuomita iskut islamin uskon vastaisina julkisesti, systemaattisesti ja yksiselitteisesti. On hienoa, että Turun irakilaiset ja syyrialaiset osoittavat myötätuntoa iskujen uhreille, mutta vasta uskonnollisten johtajien tuomitsevat lausunnot saattavat purra näihin ääriryhmiin ja samalla islamin uskoa tuntemattomat tulevat tietoisiksi siitä, että väkivalta ei kuulu tämän päivän islamiin.

Yhteiskunnallinen keskustelu tuntuu polarisoituvan koko ajan maahanmuuton ympärillä. Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki kertoi Demokraatin haastattelussa 8.6.2017 turhautuvansa, kun ihmisten puhuvat toistensa ohi terrorismikeskustelussa. Hänen mukaansa keskustelussa on mustavalkoinen ja lokeroiva sävy. Malkki kritisoi yleistä ilmiötä, jossa ihmisyyttä ei katsota kokonaisuutena. Sen vuoksi hän ei suostu näkemään terroristeja yksinomaan pahoina, vaikka jotkut saattavatkin tulkita sen heidän ”hyysäämisenään”. Malkki tähdentää vielä, että terrorismin ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisi sen.

Turussa julistetaan koko Suomeen joulurauha jälleen neljän kuukauden päästä. Rauhan viestille ja keskinäiselle ymmärrykselle ihoväristä tai kansallisuudesta huolimatta on nyt suuri tilaus. Turku on kuitenkin 800 vuoden aikana selvinnyt monesta vielä pahemmastakin kriisistä. Tästäkin tragediasta jäi elämään paljon hienoja tarinoita, joissa ihmiset riensivät henkensä kaupalla auttamaan uhreja. Hyvyyttä on sittenkin pahuutta enemmän.

Perussuomalaiset ja orpo katse

Tämän viikon poliittinen näytelmä hakee vertaistaan Suomen itsenäisyyden historiassa. Vaikka aseellisilta selkkauksilta on sentään vältytty, ei Uusi vaihtoehto –eduskuntaryhmä voi kadulla liikkua sivuilleen katsomatta. Ryhmän ministerien turvamiehilläkin lienee perään katsomista entistä tarkemmin. Ministeriauton panssarilasitkaan eivät ole tämän päivän Suomessa liioittelua.

Ulkoministeri Timo Soini teki harvinaisen poliittisen loikan, kun hän riisui perussuomalaisten pinssin rinnastaan ja hylkäsi oman puolueensa. Soini yltyi tiistaina runoilemaan MTV:n haastattelussa tähän tyyliin:” Kun koti ei tunnu enää kodilta, on etsittävä uusi koti.” Soinin arvio tilanteesta on yksi elämän keskeisimmistä opeista. Harmi vaan, etteivät perussuomalaiset ja sen Uusi vaihtoehto ole sitä aikaisemmin ymmärtänyt. Perussuomalaisten politiikasta on puuttunut toisen ihmisen asemaan asettumisen näkökulma. Minä ensin – ja Suomi ensin –huudot ovat tukkineet maailman hädänalaisimpien suut. Turvapaikanhakijat tulevat Suomeen täsmälleen samasta syystä, jolla Soini perusteli kodista lähtemistään. Kun sodan, kurjuuden ja nälänhädän keskellä tajutaan, että tämä maa ei tunnu kodilta, on etsittävä uusi koti. Se koti voi olla Suomi. Toivottavasti Uusi vaihtoehto on todella uusi, eikä vanha ja vaihtoehdoton.

Perussuomalaiset ja sen kaksi eduskuntaryhmää on hyvin arvaamaton puolue hallituksessa ja sen ulkopuolella. Äänestäjien kannalta on vielä pitkään vaikea hahmottaa, syntyykö Terhon ympärille kokonaan uusi puolue ja kuka lopulta käyttää todellista valtaa perussuomalaisten mandaatilla eduskunnassa. Tästä asiasta tekee päätökset perussuomalaisten puoluehallitus ja –valtuusto. Ei ole lainkaan selvää, että puoluevaltuusto on täysin uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon sylissä.

Pääministeri Juha Sipilä osoitti alkuviikon hallitussirkuksessa lentotaitojaan, kun hän matkalla tasavallan presidentin luo teki niin henkisen kuin fyysisienkin u-käännöksen. Hän toteutti Antti Rinteen toiveen u-käännöksestä, tosin Rinne edellytti suunnanmuutosta hallituksen politiikassa, jota tuskin tulevaisuudessa näemme. On äänestäjien aliarvioimista, että suuren poliittisen keikahduksen jälkeen uusia vaaleja ei järjestetä. Isänmaan edusta puhuminen on valheellista, sillä vasta vaalien kautta todellinen isänmaan etu toteutuu. Nyt toteutuu vain keskustan ja kokoomuksen etu. Suomea viedään äänestäjiltä kysymättä kohti markkinaehtoista yhteiskuntaa, jossa kansallisomaisuus lahjoitetaan suuren rahan käsiin.

Istuin tänään Oulun kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksessa. Katsoessani perussuomalaisten edustajan kehonkieltä ja silmäpusseja, mielessäni alkoi soida Juice Leskisen ikihitti Viidestoista yö: ”Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen.” Kun isä on kodista lähtenyt, on vaikea oikein löytää suuntaa. Vapautta ja rahaa on paljon, mutta valtaa ja luottamuspääomaa kovin vähän.

Oikeastaan persuvaltuutettuja ympäri Suomen käy sääliksi. Juuri neuvotellut luottamuspaikat kunnissa eivät lämmitä, kun politiikan suunta on vailla kompassia. Vaikka Uusi vaihtoehto pelasti itsensä, jäivät kuntapoliitikot täysin heitteille. Uusi vaihtoehto väitti peliliikkeensä yhteydessä olevansa uskollinen äänestäjilleen, perussuomalaisten kentän he pettivät täysin. Orpon tyytyväistä katsetta on oppositiosta käsin rasittavaa tuijottaa.

Mauno Koivisto in memoriam – hellahuoneesta kansakunnan kaapin päälle

Vapun tienoilla vuonna 2013 presidentti Mauno Koivisto oli virkeällä päällä. Hän osallistui kunniavieraana Demokraatin lukijaristeilylle puolisonsa rouva Tellervo Koiviston kanssa. Turusta Tukholmaan matkasi 240 ihmisen lukijajoukko. Presidentin katse oli vielä vuonna 2013 vahvasti kohti tulevaisuutta. Hän kommentoi toimittajallemme Anna-Liisa Blombergille risteilytunnelmaa näin:” Elän siinä toivossa, että uuttakin voisi oppia ja ottaa varteen.” Elinikäinen oppiminen olikin Koiviston keskeinen ajattelun osa.

Suomen kansa hiljentyi eilen helatorstaina muistelemaan rakasta johtajaansa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat saattamassa ”koko kansan presidenttiä” kohti viimeistä leposijaansa Hietaniemen hautausmaalla. Suomen itsenäisyyden juhlavuosi taisi sittenkin saada odottamattoman kohokohtansa jo ennen itsenäisyyspäivää. Juhlavuoden teema ”Yhdessä” ei voi enää kerätä yhdistävämpää kansallista latausta kuin mitä eilen yhdessä koimme. Ei liene sattumaa, että Koivisto kuoli Snellmanin päivänä, jolloin liputetaan suomalaisuuden puolesta.

Presidentti Koiviston johdolla Suomi otti selkeän askeleen kohti läntistä Eurooppaa sekä vahvempaa kansanvaltaa. Koiviston presidenttikaudella eduskunnan rooli päivänpolitiikassa vahvistui selvästi. Presidentin valtaoikeudet rajattiin koskemaan pääasiassa ulkopolitiikkaa. Viimeisessä haastattelussaan Koivisto tosin kyseli itseltään:” Mentiinkö sittenkin liian pitkälle?”

Presidentti Koiviston elämäntarina on monen draamaelokuvan arvoinen. Kymmenen ikäisenä äitinsä menettänyt Mauno-poika keitti ruokaa kahdelle sisarukselleen 12 neliön yksiössä Kerttulinkadulla Turussa. Oppikouluun hänellä ei ollut asiaa, mutta oppivelvollisuuden täytyttyä jatkokoulu tarjosi nuorelle Maunolle hämmästyttävän koulutuspolun, joka toi hänelle 33-vuotiaana filosofian tohtorin tutkinnon. Puusepän pojan elämänura hakee vertaistaan Suomen historiassa.

On ironista, että Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon juuri helatorstaina. Hän nimittäin kimpaantui vuonna 1986 hallituksen lakiluonnoksesta palauttaa loppiainen ja helatorstai alkuperäisille paikoilleen. Koivisto oli tarkan markan miehenä huolissaan rikkonaisista työviikoista ja asettui kiistassa ammattiyhdistyliikettä ja kirkkoa vastaan. Lopulta Koivisto käytti presidentin valtaa siirtää lain voimaantuloa aina vuoteen 1992. Uskon, että pilven päällä Koivisto huumorimiehenä myhäilee huvittuneena hautajaistensa ajankohdalle ja kansalliselle vapaapäivälle.

Joskus 2000-luvun alussa istuin papin vaatteissani Kluuvikadun kahvilan terassilla. Yliopistonkatua pitkin käveli pitkä, hieman kumarainen ja karismaattinen hahmo. Tunnistin hänet presidentti Koivistoksi. Yliopistonkadun jalkakäytävälle oli joku paikallinen pizzeria-yrittäjä sijoittanut jalallisen mainostaulunsa keskelle kulkuväylää. Koivisto pysähtyi kyltin eteen, nosti sen varmoin ottein ravintolan seinän viereen ja jatkoi eleettömästi matkaansa. Samalla hiljaisella, määrätietoisella ja luottamusta herättävällä tyylillä hän johti Suomea kohti syvempää demokratiaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Rakas presidenttimme Mauno, ilta on laskeutunut ajan ylle. Lepää rauhassa, sillä aamu on kirkas!

Alkiolainen keskusta on kadonnut markkinaintoiluun

Keskusta kärsi kuntavaaleissa rökäletappion ja teki huonoimman vaalituloksen sotien jälkeen. Pitkän linja kepuvaikuttaja Seppo Kääriäinen ehti vaalianalyysissään jo laukoa Juha Sipilän vaihtoon sanomalla, että “Sipilän johdolla kaikki on saavutettu.”

Nykykeskustan ongelmana on etääntyminen vanhasta “alkiolaisesta” aateperinnöstä ja tuudittautuminen markkinauskoisuuteen. Heikomman puolelle keskusta ei ole asettunut pitkään aikaan ja peruskannatajien usko Sipilään alkaa horjua. Ainoastaan maakuntahallintoon kytkeytyvä kepulainen vallankaappaus pitää Sipilän pinnalla.

Pääministerin viime vuoden poliittiset virheet tulevat keskustalle kalliiksi. Sipilän Yle-manipuloinnin vuoksi Suomi on menettänyt sananvapauden ykkösaseman maailmassa. Hallituksen ministerien ylikuormitus vei melkein Jari Lindströmin hengen. Kun vielä limuviinat saadaan maitokaupppoihin, on raittiusmiehenä tunnetun Sipilän polittinen tie kevätroudan tuhoama.

Suomi tarvitsee 100-juhlavuoden kunniaksi politiikkaa, joka yhdistää kansaa. Sipilän hallintarekisterilain suoja kaverisijoittajille ei tue tätä tavoitetta lainkaan. Jotta ay-kenttä jatkossa voisi suostua kikyn tyylisiin ratkaisuihin, täytyy kasvun eväät jakaa tasaisemmin. Täälläkin hetkellä rikkain kymmenes Suomessa kahmii yli 90 prosenttia kansantuotteen kasvusta. Onko se oikein, kysyn vaan!

Suomalainen työ ansaitsee arvostuksensa takaisin. Me sosialidemokraatit uskomme mahdollisuuksien tasa-arvoon, jossa syntyperä tai varallisuustaso ei ratkaise ihmisen tulevaisuutta. Suomi on sen verran pieni kansa, että tarvitsemme kaikki osaajat kasvattamaan kansantuotettamme, jotta koulutuksesta, sivistyksestä ja terveydenhuollosta pidetään huoli. Siihen tarvitsemme kumppaniksi “alkiolaisen” keskustan, emme markkinauskoisuuteen hurhtanutta Sipilän porukkaa.

480 kertaa kiitos!

Hui, olipa jännittävä vaali-ilta. Kovasti jännitin, miten miehen käy, kun jouduin viime valtuustokaudella luopumaan paikastani Oulun kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Työ Demokraatin päätoimittajana vei minut Helsinkiin, mutta nyt kotini on taas Oulussa Puolivälinkankaalla. Vaimoni on opettajana Rajakylässä ja mä oon ainakin kolme päivää viikosta Oulussa.

480 äänestäjää uskoi, että nyt en enää tee äänestäjilleni ohareita. Suurkiitos kaikille, jotka piirsivät äänestyslippuun numeron 202. Aion olla luottamuksenne arvoinen. Tehdään Oulusta Suomen paras kaupunki olla ja elää.

Hyvää pääsiäistä!

Vaalihumu sai surunauhat

Kuva: Sanna Krook

Tukholman eilinen terroriteko veti monen suomalaisen mielen matalaksi. Järjetön väkivallanteko Suomen naapurissa suisti monen turvallisuuden tunteen pois raiteilta ja heitti ilmaan suuren määrän kysymyksiä: Onko rauhasta ja vakaudesta tunnettuun Pohjolaankin pesiytynyt silmittömään väkivaltaan tarttuva epätoivoisten joukko? Miten ruotsalainen yhteiskunta käsittelee tämän terroriteon? Milloin on Suomen vuoro?

Jostain syystä mieleen hiipi Hectorin puhkisoitettu laulu Lumi teki enkelin eteiseen. Ainakin neljä ihmistä kuoli raivopäisen terroristin pakettiauton alle. Loukkaantuneita on useita kymmeniä. Henkisen trauman määrää on vielä aikaista edes arvioida. Kun pappi juo kahvia, saa hänkin nieleskellä kyyneleitä. Voileipäkakku voi jäädä syömättä.

Olisi niin houkuttelevaa kertoa syistä, miksi tällainen terrori on mahdollista. On helppo maalailla kuvaa yhteiskunnan epätasa-arvosta, maahanmuuttajien asemasta ja väärästä sosiaalipolitiikasta. Silti lopullinen syy tässäkin tapauksessa jää vain arvailujen varaan. Ainoastaan se on varmaa, että elämä on käsittämättömän haurasta. Tuskin Drottningsgatanin kävelykadulla eilen alkuiltapäivästä käyskennelleet ihmiset olisivat aamulla voineet uskoa, että heidän elämänsä muuttuu silmänräpäyksessä perusteellisesti.

Suomessa käydään huomenna kuntavaalit, jossa päätetään isosti Suomen suunnasta. Vaaliväittelyissä ovat korostuneet sote-uudistus, varhaiskasvatus, homekoulut ja vanhusten asema. Näistä keskeisistä vaaliteemoista huolimatta tärkeintä on Suomessa säilyttää yhteys eri tavalla poliittisesti ajattelevien kesken. Tukholman iskun jälkeen Suomen juhlavuoden teema Yhdessä tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta.

SDP tarjoaa kuntavaaleissa selkeän vaihtoehdon yhteiskunnan kehittämiseksi. Pidetään kaikki mukana –vaalislogan on vastaus eriarvoistumista ja markkinaehtoisuutta vastaan. Kuten puoluesihteerimme Antton Rönnholm omassa puheessaan puoluekokouksessa osuvasti sanoi:” Markkinat osaavat antaa kaikelle hinnan, muttei millekään arvoa.” Jakamaton ihmisarvo on sosialidemokratialle tärkein politiikan mittari. On asioita, joita ei voi eikä saa mitata rahassa.

Eilen ulkoministeriön lehdistötilaisuudessa Timo Soini esiintyi erittäin vakuuttavasti. Hän osoitti olemuksellaan ja puheellaan ymmärtävänsä Tukholman terrori-iskun vakavuuden. Tuntui hyvältä, että juuri hän oli sanoittamassa järkytystä ja osanottoa Ruotsin kansalle. Lämmin Kiitos Timo!

Vaaliteltoilla jaetaan tänään tonneittain makkaraa ja hernekeittoa. Samaa makkaraa syö niin persu kuin vihreä, niin demari kuin kokkari. Antakoon yhteinen sunnuntain kansanvallan juhlapäivä meille suomalaisille kyvyn katsoa samasta ikkunasta samaan suuntaan. On sitten eri asia, mitä ikkunasta näemme.

Hei, me yksityistetään!

Kansanedustaja Eero Heinäluoma käytti poikkeuksellisen kovaa kieltä Lännen median haastattelussa tämän viikon maanantaina. Hän kuvasi Juha Sipilän hallituksen toimia ”yhden sortin vallankumoukseksi”, jota läheskään kaikki eivät ole huomanneet. Kun kaikki huomio on keskittynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämiseen, on niiden ohella ideologinen yksityistämisbuumi tarttumassa myös työllisyyspalvelujen hoitoon. Alueelliset TE-keskukset on uudistusten vimmassa päätetty lakkauttaa, ja työllisyyden hoito siirretään maakunnille. Mikäli kunta haluaa jatkossa olla mukana tarjoamassa työllisyyspalveluja, on sen pakkoyhtiöitettävä toimintansa ja kilpailtava yksityisten yritysten kanssa maakunnan rahoista.

Suomen kansantalouden ja yhteiskunnan suurin ongelma on massiivinen 125 000 pitkäaikaistyöttömän joukko. On vaikea kuvitella, että markkinaehtoinen työllisyyspolitiikka voisi tarjota mitään hyvää tälle joukolle. Parhaat kokemukset työllistämisestä Suomessa ovat syntyneet, kun julkinen ja yksityinen toimija tekevät luovaa yhteistyötä.

Uusi maakunnallinen työllisyydenhoito ei suosi tällaista ajattelua. Kun työllisyydenhoidossa maksetaan jatkossa tuloksen mukaan, syntyy tehokasta työllisyydenhoitoa ainoastaan helposti työllistyville. Pitkäaikaistyöttömät jäävät tämänkin hallituksen uudistuksen maksumiehiksi.

Huhtikuun kuntavaaleista on hyvää vauhtia tulossa sote- ja maakuntavaalit. Ihmisten on edelleen vaikea ymmärtää, minkälainen vallankumous Suomessa on tapahtumassa vuoden 2019 alussa. Kansalaisille syötetään valheellista kuvaa valinnanvapauden ihanuudesta, vaikka siihen liittyvät kansantaloudelliset riskit ovat megaluokkaa. Sote-uudistuksella tavoitellaan kolmen miljardin säästöjä, jotka voivat toteutua ainoastaan palvelutasoa heikentämällä.

Kovien puheiden melskeessä on ehkä vaikea havaita, että Suomen talous on pitkän taantuman jälkeen kääntynyt nousuun. Aktian viime viikolla julkaistun ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa tänä ja ensi vuonna 1,4 prosenttia. Ennusteen mukaan kotimainen kulutus pysyy tulevina vuosina talouden moottorina. EK:n puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan puheet palkkojen 10–15 prosentin alennuksista tuntuvatkin hölmöläisen jorinoilta. Palkkojen leikkaus söisi kotimaisen kysynnän, ja taantuman riski kasvaisi jälleen Suomessa.

Työpaikoista entistä suurempi osa on osa-aikatöitä. Erityisesti naisten työt ovat muuttumassa osa-aikaisiksi. Lisäksi kasvun eväät jakaantuvat Suomessa entistä epätasaisemmin. Vuosina 2000–2014 nettotuottavuus kasvoi 21,6 prosenttia. Työntekijän reaalipalkka kasvoi tänä aikana vain 1,8 prosenttia. Yksityistämisen vallankumous kerää voitot omistajien pohjattomiin taskuihin.

Puhe puoluekokouksessa 4.2.2017

Tiedättekö mikä päivä tänään on? Tänään on se päivä, joka muistetaan SDP:n uuden alun päivänä. Päivänä, jolloin tämä upea kansaliike löysi pitkästä aikaa yhteisen sävelen. Sen sävelen nimi on 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden kunniaksi YHDESSÄ ja sen sävelen tahtiiin SDP nousee jälleen vaikuttavimmaksi poliittiseksi voimaksi Suomessa.

Hyvät Toverit,
Kaiken poliititiisen menestyksen voima lähtee siitä, että näemme, mitä ympärillämme tapahtuu, osaamme asettua toisten ihmisten asemaan ja annamme äänen niille, joiden sanat ovat jäätyneet huuliin kiinni.

Kerron muutaman lyhyen katkelman elämäni varrelta:

Opiskeluaikana jaoin Helsingin Pakilassa Helsingin Sanomia. Tein työtä yhdessä 45-vuotiaan kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajan Sirpan kanssa. Kun minä painuin jakokierroksen jälkeen uudelleen unten maille, Sirpa lähti kotiin laittamaan aamupalaa tenavilleen. Lasten lähdettyä kouluun, oli Sirpalla edessä päivän toinen työpäivä huonekaluliikkeen myyjänä. Muistan, kuinka Sirpa haaveili jakokierroksen aikana siitä, että saisi jokin aamu herätä virkeänä ja opiskella ehkä kansanlaisopistossa Ranskaa. Suurin toive oli kuitenkin se, että yksi työ riittäisi elämiseen. Hän oli tämän ajan työn orja. Kaikesta näki, että Sirpalla oli kohtuullisuuden nälkä ja jano.

Naapurissani Oulussa asuu parikymppinen nuorimies nimeltä Janne. Jannelle ei koulu ole koskaan oikein maittanut. Pääsyy oli lukihäiriö, jonka kanssa Janne painiskeli koko koulu-uransa. Nyt 22-vuotiaana Janne ei monista yrityksistä huolimatta ole löytänyt paikkaansa yhteiskunnassa. Hän käy nuorten työpajassa korjaamassa polkupyöriä, mutta haaveet ovat paljon korkeammalla. Voi, kun joskus pääsisi automaalaamoon töihin. Kun viikonloppuaamuna moikkaan naapurin Jannelle, hänen silmistään paistaa elämän merkityksellisyyden nälkä ja jano.

Lapsuudenystäväni Kaisa on kotoisin uskonnollisesta perheestä. Aavistin jo hyvin nuorena, että Kaisan elämä tulisi menemään monilla tavoin hyvin eri lailla kuin hänen perheensä oletti. Kun lähdimme opiskelemaan, Kaisa kertoi pelkäävänsä kertoa vanhemmilleen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Rohkaisin häntä kuitenkin, sillä ihmisen ei ole hyvä elää valolta piilossa. Ja kuinkas kävikään: Pahin mahdollinen tapahtui: Kuultuaan Kaisan homoseksuaalisuudesta, Kaisan perhe katkaisi kaikki yhteydet tyttäreensä. Raju hylkääminen ajoi Kaisan syvään masennukseen, josta hän vasta useiden vuosien jälkeen hiljalleen toipui. Vielä tänäkin päivänä kaiken kokemansa jälkeen Kaisassa kytee vahva oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano.

Hyvät toverit!

Ei tarvita kuin hiukan inhimillisyyttä ja rohkeutta, niin näemme, miten maailma ympärillämme huutaa hyväksyntää ja rakkautta. Tämä meidän aikamme ei kuitenkaan ruoki välittämistä ja huolenpitoa. Me olemme oppineet rakentamaan muureja oman sydämemme ympärille, niin ettemme helposti näe lähimmäisemme hätää. Vallalla on ajatus: Kukin pelastakoon itse itsensä.

SDP on Suomen ainoa todellinen empatiapuolue, joka ymmärtää ihmisen elämän murheet ja ilot, eikä pelkää katsoa maailmaa silmästä silmään. Kaikki tässä maailmassa ei ole suhteellista. Me uskallamme sanoa, mikä on oikein ja väärin oppaana oma sydän sielu. Me olemme aito ihmisluonnonsuojelijapuolue, joka haluaa varjella inhimillisyyttä markkinauskon sijaan. Me haluamme pitää kaikki mukana ja vahvistaa luottamusta siihen, että hädän hetkellä ketään ei jätetä yksin. Me uskallamme puhua rakkaudesta, vaikka meidät leimattaisiinkin hulluiksi. Tarja Halosen äidin sanoin: ” Maailma ei aina ole reilu, me olemme täällä siksi, että tekisimme sen paremmaksi.”

Tänään helmikuun 4. Päivä vietetään siis SDP:n uuden alun päivää. Toverit, meillä on tänään mahdollisuus lähteä yhdessä tavoittelemaan Suomen vaikuttavimman poliittisen liikkeen paikkaa. Olen aistinut täällä Lahdessa kihelmöivää ja kuplivaa intoa.

SDP tarvitsee nyt maineen ja itsetunnon palautusta. Ensimmäisenä on palattava voittavaksi liikkeeksi kuntavaaleissa.

Olen valmis antamaan oman panokseni, energiani ja intoni puolueen vaalityön kehittämiseen. Uskon, että jo tämän puoluekokouksen jälkeen vaaliteltoilla koukkuselät suorenevat ja happi alkaa kulkea. Haluan, että voimme tästä eteenpäin sanoa ylpeydellä olevamme sosialidemokraatteja.

Tavoittelen puoluesihteerin tehtävää, koska uskon, että liikkeemme johtoon tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät työtä suurella sydämellä ja koko persoonallaan. Olen maailmanparantajasielu, joka uskoo palvelevaan ja kuuntelevaan johtajuuteen.

Ihmiset tarvitsevat toivoa tämän uhkakuvia vilisevän maailman keskellä. Toivosta syntyy luottamus ja luottamuksesta kukoistava yhteiskunta ja maailma.

Olof Palmen sanoin: Politiken är att vilja. Minä haluan. Minullakin on vahva oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano.

Sosialidemokraattinen herätys

Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen lausumisen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän,
joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt oikeudenmukaisuuden lipunkantajana Oulun kaupunginvaltuustoon- ja hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi. Viimeisen puolitoista vuotta olen ollut Demokraatin päätoimittajana ja toimitusjohtajana.

Kaikissa tehtävissä ohjenuoranani on tinkimätön oikeudenmukaisuus. Olen maailmanparantajasielu, joka uskoo palvelevaan ja kuuntelevaan johtajuuteen. Ihmiset tarvitsevat toivoa tämän uhkakuvia vilisevän maailman keskellä. Toivosta syntyy luottamus ja luottamuksesta kukoistava yhteiskunta ja maailma.

Tällainen on minun tarinani. Millainen on sinun?