Category Archives: Demokraatti

Anteeksilöytäminen on aikamme suurin teko

Anteeksipyytämisestä on kehkeytynyt viime kuukausina varsinainen mediasirkus. Olemme nähneet tv-ruuduissa vakavailmeisiä väärintekijöitä Aku Louhimiehestä Jari Sillanpäähän. Olemme ottaneet ”sohvaperunajumalan” roolin, jossa anteeksipyynnön aitoutta, kattavuutta ja ajoitusta arvioidaan sormisyötävien ja parin viinilasin äärellä. Uskonkin, että seuraava tosi-tv-hitti on nimeltään Suurin anteeksipyytäjä juontajanaan piispa Teemu Laajasalo.

Viestintätoimisto Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa kirjoitti maaliskuun lopussa mainion kolumnin Suur-Keuruu-lehdessä, jossa hän antoi repullisen ohjeita anteeksipyytäjälle. Hän jopa mainitsi, että anteeksipyyntö on aikamme suurin teko. Saukkomaan oivaltavassa (ja ehkä ironisessa) kolumnissa anteeksipyyntö nähdään taitavana henkilöbrändin hallintakeinona, joka voi mullistaa ihmisten elämän. Saukkomaan teesit hyvään anteeksiantoon ovat selkeitä: Älä pahoittele, vaan pyydä anteeksi. Pyydä anteeksi vain asianosaisilta. Anteeksipyynnön tarkoitus on se, että tiedät, miltä loukatusta tuntuu.

Saukkomaan ohjeet osuvat tarkasti maaliin ja estävät loukkaajan joutumasta liiallisen lynkkauksen kohteeksi. Anteeksipyytämisestä onkin siis alkanut tulla taidetta, jossa anteeksipyyntöakti tulee tärkeämmäksi kuin itse asia, jota anteeksipyyntö koskee. Aku Louhimiehen kehonkieli ja vilpittömyyden arviointi ovat siis loppupeleissä keskeisemmässä roolissa kuin näyttelijöiden kokema sopimaton käytös.

On totta, että anteeksipyytämiseen kulminoituu jotain hyvin olennaista ihmisten välisistä suhteista. Pelkkä väärin tekemisen tunnustaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tärkeää on myös anteeksiantamus. Professori Paavo Kettunen kirjoittaa kirjassaan Hengellinen häpeä anteeksiantamuksesta näin:” Anteeksiantamus ei ole antamista tai tekemistä, vaan sen löytämistä, että olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia niiden kanssa, jotka ovat meitä loukanneet.” Ei siis ole olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä, vaan hyvän ja pahan raja kulkee jokaisen ihmisen keskeltä.

Loppupeleissä anteeksiantaminen ei ole antamista tai saamista, vaan se on löytämistä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tie “anteeksilöytämiseen” on usein vuosikymmenten työ. Kun meitä on loukattu sydänjuuria myöten ja tuntuu, ettei sydän pysty päästämään irti katkeruudesta, on anteeksiannolle annettava riittävästi aikaa. Kiirehtimällä anteeksianto ei koskaan ole aito. Sen vuoksi anteeksilöytäminen on mielestäni aikamme suurin teko.

Yksi asia, joka anteeksiannon prosessissa jää usein tekemättä, on parannus. Vaikka parannus kuulostaakin uskonnolliselta termiltä, sen sisältämä ajatus on erittäin käyttökelpoinen myös ihmissuhteissa. Parannuksella tarkoitetaan itse asiassa mielenmuutosta. Anteeksisaamisen jälkeemme emme vain säntää uusiin ”synteihin”, vaan muutamme käyttäytymistämme perusteellisesti. Parannus on pysyvää käyttäytymisen muutosta.

On mielenkiintoista nähdä, mihin anteeksipyytämisen viihteellistäminen johtaa yhteiskunnassamme. Kun ihmissuhteita parantavasta käyttövoimasta tulee viihdeteollisuuden työkalu, ollaan vaarallisilla vesillä. Elämme tunnereaktioiden kulta-aikaa, jolloin julkinen itku on tae menestykselle ja taloudelliselle voitolle. Huomaan kaipaavani aikaa, jolloin suurimmat tunteet eletään pienemmissä yhteisöissä, eikä kukaan ulkopuolinen hyödy niistä taloudellisesti.

Voiko kristitty olla demari?

Vartin retriitti -kirjan kuvitus

Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt Oulun kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi.

Minulta moni on kysynyt, voiko kristitty olla demari? Olen monesti vastannut kysymyksellä, voiko kristitty olla muuta kuin demari? Tiedän, että kirkko on itsenäisyytemme historian taitekohdissa asettunut ”voittajien” puolelle. Edelleen pienin kirjaimin puhutaan ”valkoisen Suomen kirkosta”. Tästä huolimatta Raamattua lukiessani näen Jeesus Nasaretilaisessa maailman ensimmäisen tunnustavan sosialidemokraatin, jonka ”politiikkaa” leimaa tinkimätön oikeudenmukaisuuden vaatimus, solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus. Voisiko Jeesus olla enempää demari?

Suomen kirkko ja sosialidemokraatit alkoivat lähentyä talvi- ja jatkosodan melskeessä. Rintamalla taistelleet papit oivalsivat, että vasemmistolaiset soturit olivat aivan tavallisia suomalaisia, joille itsenäisyys oli kunnia-asia. Nämä asevelipapit raivasivat kirkossa yhteyksiä työväenliikkeeseen päin.

Tunnetuin asevelipappi oli Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara, joka kirjoitti vuonna 1956 merkittävän pamfletin Maallinen ja hengellinen. Niinivaara lanseerasi kirjassa käsitteen kutsumuskristillisyys, jonka mukaan kristityn tunnistaa ainoastaan tavasta, jolla hän kohtelee lähimmäistään. Kirkossakäynti ja oma hurskaus ei kertonut Niinivaaran mielestä mitään ihmisen kristillisyydestä. Kristityn tunnistaa vain siitä, miten hän suhtautuu lähimmäiseensä.

Tämän päivän sosialidemokratia ja kirkko ovat tavoitteineen lähes veljeksiä. Kirkko soittaa Aleppon teurastuksen muistoksi kelloja ja majoittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka eivät uskalla palata kotimaahansa. Tinkimätön ihmisarvon puolustus on niin demarille kuin kristityllekin sydämen asia.

Voiko demari siis olla kristitty? Käännän kysymyksen toisin päin: Voiko kristitty olla demari? Tietenkin voi. Nimittäin tässä voikin piillä uusi demarien kannattajapotentiaali. Ehkä kristityt demarit nostavat meidät vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi keväällä 2019.

Hyvää pääsiäistä Toveri!

Demokraatti pullistui ja uudistui perusteellisesti – vuosi 2017 näyttää valoisalta

Demokraatti uudistui tämän vuoden alussa perusteellisesti. Yli vuosisadan sanomalehtenä ilmestynyt SDP:n pää-äänenkannattaja muuttui torstaisin ilmestyväksi viikkolehdeksi. Samalla lehti pullistui ja paisui merkittävästi.

Torstaisin (tai postista johtuen perjantaisin) lehtiluukusta on kolahtanut keskimäärin 48-sivuinen luomus, johon olemme toimituksessa antaneet kaiken intomme ja luovuutemme.

Lehtiuudistuksemme on kerännyt paljon palautetta.On kiitelty lehden ulkoasua ja luettavuutta. On kritisoitu päivänpolitiikan puuttumista ja liian kriittistä asennetta hallitusta kohtaan. Olemme käyneet palautteen huolellisesti läpi ja tuoneet koko vuoden ajan uusia elementtejä rakkaaseen lehteemme. Panostamme jatkossa enemmän eduskunnan päätösten ja niiden taustojen uutisointiin myös lehdessä.

Paras palaute uutta lehtituotettamme kohtaan löytyy kuitenkin lukuja tarkasteltaessa. Lehtemme levikki on vuosien jälkeen kääntynyt roimaan yli 10 prosentin nousuun. Lehtiala kokonaisuudessaan on noin seitsemän prosentin laskussa, joten saavutusta voi pitää merkittävänä. Kiitos siis vaan kovasti Sinulle, arvoisa lukijamme!

Mistä Demokraatin levikin kasvu oikein johtuu? Lehtemme uusmyynti on aina ollut hyvällä tasolla. Aina on vuosien varrella löytynyt innokasta demariväkeä, jolle oma lehti on ollut tärkeä. Levikin kasvu ei johdu vain myynnin kasvusta, vaan siitä, että lehtemme peruutukset ovat puolittuneet. Lehti on siis ilmeisen hyvin kulunut lukijoittemme käsissä.

Printtilehden kasvun ja kehittämisen ohella pyrimme lisäämään näkyvyttämme ja vaikuttavuuttamme myös verkossa. Demokraatti.fi-uutissivuston tavoitteena on olla nopein kotimaisen politiikan uutismedia, joka tuottaa luotettavaa tietoa politiikan ja työmarkkinoiden kysymyksistä. Lisäksi haluamme tarjota terävimmät analyysit poliittisesta tilanteesta mahdollisimman kattavasti. Verkkouutisointia laajentaa erillinen eduskuntatoimittaja, joka raportoi valtakunnan kiinnostavimmat puheenaiheet paikan päältä.

Panostus verkkolehteemme näkyy selvästi myös tilastoissa. Tavoitamme parhaimmillaan yli 100 000 eri lukijaa viikoittain (TNS Metrix). Määrä vastaa suurin piirtein keskisuuren maakuntalehden kävijämääriä. Olemme kävijöillä mitattuna Hufvudstadsbladetin kokoinen verkkomedia, ja lähes Suomen Kuvalehden tasoa. Useina viikkoina Demokraatti.fi on ollut tänä vuonna 50 suosituimman verkkosivuston joukossa Suomessa.

Lehtemme tulevaisuus näyttää valoisalta. Vaikka lehdistötuki on pudonnut viimeisen kolmen vuoden aikana (vaalitappioista johtuen) 2,4 miljoonasta eurosta 800 000 euroon, olemme kyenneet uudistumaan taloudellisesti hankalina aikoina. Raju uudistusprosessi on kysynyt Demokraatin henkilökunnalta poikkeuksellista venymistä, mikä on onnistunut esimerkillisesti. Kun muutosprosessiin liittää vielä yt-neuvottelut ja toimituksen muuton Hakaniemen Ympyrätaloon, ei ainakaan haasteiden puuttumisesta voi lehteämme syyttää.

Ensi vuonna on edessä kuntavaalivuosi, joka starttaa mielenkiintoisella SDP:n puoluekokouksella Lahdessa. Haluamme palvella sinua, lukijamme, kattavalla verkkouutisoinnilla ja entistä laadukkaammalla lehdellä.

Ennen ensi vuotta on kuitenkin aika vetää hieman henkeä. Haluan toivottaa sinulle hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2017.

Cheek on suomalaisen itsetunnon surullinen keulakuva

Joulun välipäivinä oli hyvää aikaa nostaa kerrankin jalat sohvalle ja uppoutua television viihdetarjontaan. Erityisesti mieleeni jäi kaksi konserttia, jotka sisällöllisesti olivat täysin eri planeetalta.

Suomalaisnousukkaiden kuningas Cheek piiskasi Ratinan stadionkonsertissa nuorison hurmokseen ja ilotulitteistakin otettiin sokkaa irti lähes koko shown ajan. Toisella kanavalla melskasi taas stadionrokin dinosaurus U2 Irlannista, joka hurmasi Pariisin konsertissa fanilaumansa häikäisevällä visuaalisuudella ja häpeilemättömällä maailmanparannuksella.

Pariisin terrori-iskujen jälkeen nauhoitettu konsertti oli väkevä puheenvuoro maailmanrauhan, solidaarisuuden ja uskontojen välisen dialogin puolesta. Sohvanurkassa minäkin pidättelin kyyneleitä koko kahden ja puolen tunnin konsertin ajan.

U2:n herätyskokoksen jälkeen jäin kovasti pohtimaan, mihin Jare Tiihosen alias Cheekin lumo oikein perustuu. Hän kieltämättä tekee ammattitaidolla näyttävän shown, musiikki on laadukkaasti toteutettua, mutta konsertin viesti jäi minulle erittäin epäselväksi. Piirtyi vain kuva jättimäisestä vauvasta, joka hakee itsekehua pursuavilla lyriikoillaan loputonta hyväksyntää.

Cheek marssitti Elastisen johdolla koko Suomi-rapin kuumimman kärjen mukaansa lavalle, jossa kukin artisti todisteli itselleen ja yleisölleen, ettei kukaan tule koskaan ylittämään heidän stadionmittoihin kasvanutta suosiotaan. Uhon takaa loisti musta kuolemanpelon varjo. Mitä jää jäljelle, kun mä täältä lähden?

Piirtyi vain kuva jättimäisestä vauvasta, joka hakee itsekehua pursuavilla lyriikoillaan loputonta hyväksyntää.
Cheekin saama suosio kertoo mielestäni Suomen henkisestä tilasta olennaisen. Cheek on itsetunto-ongelmissa kamppailevan nuorison keulakuva, joka valheellisella hypetyksellä haluaa riittää itselle ja maailmalle.

On hienoa, että kovan työn kautta ihminen voi nousta Lahden kaduilta rikkauksiin, mutta rahakaan ei auta, jos itsetunto on rakennettu savijaloille. Vaikka Cheek laulaakin onnen kyynelistä, niiden takaa paljastuu huomiota vaille jäänyt pieni lapsi, joka kaipaa lopulta enemmän äidin syliä kuin ulkokohtaista fanitusta. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.

Kun kultaisella 80-luvulla itseä verrattiin oman kaveripiirin perustyyppeihin, nyt samaistumisen kohteeksi valitaan epärealistinen ryysyistä rikkauksiin noussut puhelaulaja.
Suomi kärsii nyt poikkeuksellisesta henkisestä kestävyysvajeesta, jota koitetaan epätoivoisesti nujertaa satsaamalla taloudelliseen menestykseen. Kun kultaisella 80-luvulla itseä verrattiin oman kaveripiirin perustyyppeihin, nyt samaistumisen kohteeksi valitaan epärealistinen ryysyistä rikkauksiin noussut puhelaulaja. Nuorisoon on jo lapsesta saakka iskostunut, ettei kaikille riitä enää hyvinvointia. Tärkeintä on amerikkalainen unelma, jossa pelastamme itsemme näännyttävältä keskiluokkaisuudelta. Huolenpito ei kuulu kaikille, eivätkä toisen murheet kuulu enää minulle. Tärkeintä on pelastaa itsensä ja perheensä, tulkoon muutkin toimeen omillaan.

U2:n konsertista olisi meille suomalaisille paljon opittavaa. Yhtyeen keulakuva Bono pani likoon koko rokkikukon arvovaltansa ja vetosi yleisöön lähimmäisenrakkauden puolesta. Hän muistutti moneen otteeseen, että rakkaus ja huolenpito kuuluvat kaikille. Rakkaus voittaa suurimmankin pelon. U2 julisti, että islam on kaunis uskonto, joka tarkoittaa alistumista Jumalalle. Muutamien fundamentalistien järkyttävä terrori ei saa estää vastaanottamasta pakolaisia, jotka tulevat Eurooppaan hädän hetkellä. Todella onnellisia ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.