Category Archives: Uncategorized

Pakkopalautukset ovat kansallinen häpeä

Satavuotista yhteistä taivaltaan juhliva Suomen kansa elää tällä hetkellä historiansa yhtä mustinta hetkeään. Maanantai-illan uutiskuvat näyttivät kuvottavalla tavalla, miten Suomen viranomaiset veivät väkipakolla bussilastillisen tavallisia perheitä ja yksinäisiä ihmisiä lentokentälle määränpäänään pelottava ja rauhaton Kabul. Kielteinen turvapaikkapäätös on näille afgaaniperheille kuin matkalippu helvettiin.

Tällä hetkellä Suomesta lähtee viikoittain noin 100 turvapaikanhakijaa vapaaehtoisesti. Tämän lisäksi on noin 50 hengen joukko, joka vastustaa palautusta lähinnä kotimaan turvallisuustilanteen vuoksi. Heitä ei saa lähtemään Suomesta kuin kyynelkaasulla.

Pakkopalautuksia Afganistaniin on hyvin vaikea perustella. Ulkoministeriön matkustusohje kertoo, että Afganistaniin on vältettävä kaikkea matkustamista. Tästä huolimatta Suomen valtio palauttaa näitä tavallisia afgaaneeja surutta keskelle kriisialuetta. Ei ihme, että parisataa mielenosoittajaa piti maanantaina meteliä Helsinki-Vantaalla pakkopalautuksia vastaan.

Suomen viranomaisten toiminta suhteessa afgaanipakolaisiin sotii kaikkea inhimillisyyttä vastaan. Kyseessä on kansallinen häpeä, jota joudumme kantamaan vielä vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Emme voi paeta vastuuta muiden selän taakse ja sanoa, että ”pakolaisongelma vaatii selkeitä toimia, jossa inhimillisyydestä on tingittävä.” Ei näin. Ei kerta kaikkiaan näin.

Poliittisen päätöksenteon pohjana tulisi aina olla Jeesus Nasaretilaisen lanseeraama Kultaisen säännön etiikka: ”Kaiken minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.” Jokaista päätöstä tehtäessä tulisi siis arvioida, miten toivoisin, että minua kohdeltaisiin, jos kävelisin tuon raskaana olevan afgaaniäidin kengissä. Kultaisen säännön etiikka kysyy ihmisiltä paljon empatiaa, joka tuntuu nykypäivänä olevan katoava luonnonvara.

Olemme kansakuntana syyllistyneet aikaisemminkin epäinhimillisiin käännytyksiin. Toisen maailmansodan aikana palautimme aseveljeyden hengessä noin 10 juutalaista Saksaan tuhottaviksi. Tätäkin traumaa olemme käsitelleen jo useamman vuosikymmenen ajan. Miten siis pystymme tulevaisuudessa elämään näiden tuhansien ihmisten veritahrat käsissämme?

Kun SDP palaa hallitusvastuuseen vuoden 2019 vaalien jälkeen, on turvapaikan hakijoihin kohdistuvaa politiikkaa inhimillistettävä selkeästi. Suomi pitää jatkossa tuntea kansainvälisesti ystävällisenä kansankuntana, jolla on varaa pitää huolta heikoimmistaan. Olemme sodan aikana saaneet kokea kansainvälistä solidaarisuutta. Nyt on tullut meidän vuoromme maksaa takaisin ehdoitta.

Puoluesihteerikisan teesit osa 4: Yhteiskunnan kulmakivi on luova ja tehokas julkinen sektori

Kuva: Sanna Krook

Tiedätkö muuten, mikä oikein on kulmakivi? Ennen teologian opintojani luulin, että tuo raamatullinen sana viittasi jotenkin talon perustukseen. Oletin, että kulmakivi on jokin suuri talon kivijalan kivi, joka pitää talon pystyssä.

Asia ei kuitenkaan ole niin. Nimittäin kulmakivi ei liity lainkaan talon kivijalkaan vaan talon kattoon. Kun kivitalon valmistuksessa keksittiin holvirakenne, kulmakivi oli se huippukivi, joka asetettiin holvin kaaren huipulle. Näin se piti tiukasti kaaren muodon ja katon koossa. Tähän tietenkin pitäisi piirtää kuva, mutta nyt on tyytyminen kuvitteluun 😉

Kirjoitukseni pointti on kuitenkin julkisen sektorin tarpeeton moittiminen laiskaksi ja kalliiksi. Ei se näin ole. Itse asiassa luova ja tehokas julkinen sektori on juuri yhteiskuntamme kulmakivi. Se pitää talomme koossa ja estää meitä “romahtamasta”. Ilman julkista sektoria meiltä katoaa katto pään päältä ja olemme yhteiskuntana kaikenlaisten virtausten ja säiden armoilla.

Yrittäjyyttä ylistetään juhlapuheissa, ja syystä. Yhteiskuntavastuunsa tunteva ja työntekijöitään reilusti kohteleva yrittäjä saa menestyessään muutakin kuin rahaa. Hän saa oman porukan ja ympäröivän yhteiskunnan arvostuksen.

Yrittäjien menestyksestä puhuttaessa ei silti pidä unohtaa kaikkia niitä eväitä, joita yhteiskunta on menestykseen tarjonnut. Fiksuimmat yrittäjät, kuten myös meidän demareiden esille nostamat Supercellin perustajat, myöntävät avoimesti meidän kaikkien, kansalaisten ja veronmaksajien tuen merkityksen. Oma ja työtekijöiden koulutus, ympäristö jossa sparrataan uusia ideoita ja toimiva infrastruktuuri tietoliikenneyhteyksineen eivät synny tyhjästä. Supercellin tapauksessa perustajat ovat kiitelleet TEKES:in toimintaa ja apua innovaatioiden kehittämisessä ja kaupallistamisessa. Tunnettuja tosiasioita kaikki.

Ja silti, yhteiskunnassa elää vieläkin ajattelutapoja, vitsejä ja puheenparsia joissa julkista sektoria ja yhteiskunnan toimintaa haukutaan hitaaksi, kalliiksi ja tehottomaksi. Joskus myös kerrotaan sankaritarinoita, joissa yrittäjä joutuu kamppailemaan mukamas kallista ja byrokraattista julkista sektoria vastaan.

Tarinat ovat kummallista mustamaalausta, ja vahingollisia maan kehittämiselle ja talouden kasvulle. Taustalla kummittelee markkinaliberaalien tehokas propaganda, joka pyrkii vähättelemällä oikeuttamaan julkisen sektorin alasajon. Kasvu kärsisi mutta kapea eliitti hyötyisi silti alempien verojen ja matalapalkalle painettujen ihmisten tarjoamien halvempien palveluiden muodossa. Yövartijavaltio on vain kapean eliitin etu.

Puhuttaessa julkisen sektorin kankeudesta ja tehottomuudesta on muistettava seuraavat faktat:

1. Suurimmat julkisen sektorin alat ovat terveydenhuolto ja koulutus. Kumpaankaan suhteen ei ole mitään näyttöä että yksityinen toimisi paremmin, päinvastoin. Terveydenhuollossa näyttää kansainvälisesti siltä että julkiset järjestelmät pitävät ihmiset terveempinä, halvemmalla. Todistusaineisto, faktat ja vertailut puoltavat terveyssosialismia!

2. Pohjoismaat julkisesti hoidettuine koulujärjestelmineen ovat olleet kansainvälisesti ihailtuja ja kopioituja esimerkkejä.

3. Innovaatiotuet ovat Suomessa ja kansainvälisesti tuottaneet monia menestystarinoita. Parhaimmillaan on syntynyt kokonaisia uusia liiketoiminnan alueita ja niille työllistäviä yritysryppäitä.

4. Julkinen toiminta ja luova julkinen sektori on ollut ja voi olla tulevaisuudessa kansainvälinen menestystekijä.

Kaikkea sitä mitä julkinen tuottaa tehokkaasti ja hoitaa hyvin ei pidä unohtaa kun puhutaan taloudesta. Yhtiöittäminen toiminnoissa ja alueilla, joihin aitoa kilpailua on vaikea tuoda, yhdistää usein yksityisen ja julkisen huonot puolet ilman aitojen toimivien markkinoiden etuja. Tällöin demokraattinen kontrolli heikkenee, eivätkä kansalaiset tiedä mitä heidän verorahoillaan tehdään. Ja jos kilpailu puuttuu, ei tehokkuus myöskään lisäänny. Mukaan tule vain yksi kuluerä lisää: yrityksen omistajan vaatimat voitot. Suomessakin on tästä synkkiä esimerkkejä, kuten verkkoyhtiö Caruna, jonka kautta monopoliyhtiön voitot valuvat ulkomaille ilman mitään kilpailun tai markkinoiden mukaan tuomia hyötyjä.

Vaikka SDP:n onkin tulevaisuudessa profilioiduttava enemmän yrittäjäpuolueena, on julkisen sektorin menneet ja tulevat onnistumiset nostettava poliittisen viestimme kärkeen. Muuten kulmakivemme otetaan pois, talomme romahtaa ja seisomme taivasalla. Silloin kukaan ei pidä huolta muuta kuin itsestään.

SDP:n voima on empatiassa

Olemme eläneet poikkeuksellisen epämääräistä poliittista aikaa viime syksystä alkaen. Hallituksen tempoileva ja uhkaileva linja on synnyttänyt varsinkin tavallisissa palkansaajissa ja yhteiskunnan tukien varassa elävissä levottomuutta ja ahdistusta. Kun ihmisten parissa liikkuu, huokaukset kuuluvat kauas: Mihin Suomi on oikein menossa? Pidetäänkö minusta huolta, jos voimani ehtyvät?

Hallitus on siis onnistunut tavoitteessaan lähes täydellisesti. Sen ajatuksena on koko ajan ollut herättää kansalaisissa kriisitietoisuutta, jotta ”vaikeita” päätöksiä voidaan ajaa läpi eduskunnassa ilman suurempia nurinoita. Opposition tehtävänä onkin tässä tilanteessa palauttaa järjen ääni poliittisen keskusteluun. Elämme edelleen vakaassa ja vauraassa yhteiskunnassa, jossa tärkeät päätökset voidaan tehdä maltilla jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Ei vaadi kovinkaan suurta rohkeutta tehdä kovia leikkauspäätöksiä. Paljon suurempaa rohkeutta vaatii vaikeina talousaikoina pitää huolta ihmisten hyvinvoinnista ja ihmisarvoisesta elämästä.

Mikään talouskasvu ei saa vaatia ihmisuhreja, vaan keinojen tulee olla inhimillisiä.
Suomen henkinen ilmasto kärsii tällä hetkellä happikadosta. Kun vielä 1980-luvulla oli itsestään selvää, että huolenpito ja välittäminen kuuluvat jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle, nyt ollaan kiinnostuneita vain oman itsen ja perhekunnan hyvinvoinnista. Kun Berliinin muuri murtui 1989, alkoi Suomessa näkymättömien muurien rakentaminen ihmisten ja ihmisryhmien välille. Nämä sydämettömyyden muurit oikeuttavat katsomaan vain oman lähipiirin asioita jättäen yhteiskunnan vähäosaiset oman onnensa nojaan. ”Kukin hoitakoot omat asiansa” -asenne on läpäissyt yhteiskunnan pelottavalla voimalla.

Tämä valitettava yhteiskunnallinen ilmapiiri tarjoaa mahdollisuuden vahvalle ihmisarvoa ja tasa-arvoa korostavalle politiikalle. SDP:n voima piilee juuri siinä, etteivät sen arvot ole kaupan. Mikään talouskasvu ei saa vaatia ihmisuhreja, vaan keinojen tulee olla inhimillisiä.

SDP:n voima piilee juuri siinä, etteivät sen arvot ole kaupan.
Kun liityin SDP:hen vuonna 2012, valitsin puolueen juuri arvojen mukaan.

Minulle SDP on aina ollut maailman ja Suomen johtava empatiapuolue. Se tarkoittaa sitä, että kaikkien poliittisten päätösten edessä tulisi asettua päätöksiä koskevien ihmisten asemaan. Vasta sitä kautta voi tuntea nahoissaan, mistä päätöksissä on kyse. SDP pyrkii koko ajan aktiivisesti murtamaan sydämettömyyden muureja ja raivaamaan tilaa aidolle myötätunnolle. Asenne ihmisiin tulisi sisältää lempeyttä, laupeutta ja empatiaa.

Kerron loppuun tarinan taivaasta ja helvetistä: Mies näki unen, jossa oli kaksi kaksi porttia; toinen vei taivaaseen ja toinen helvettiin. Uteliaisuuttaan hän päätti vierailla molemmissa. Ensiksi hän avasi helvetin portin. Hän tuli huoneeseen, jossa leijaili ihastuttava sienikeiton tuoksu. Mies näki edessään pyöreän pöydän, sen keskellä höyryävän padan ja pöydän ympärillä ihmisjoukon. Kunkin ihmisen käteen oli sidottu valtavan kokoinen lusikka. Ihmisten ilmeet olivat tuskaiset, sillä kukin yritti ottaa lusikalla padasta keittoa, mutta eihän metrin mittainen lusikka millään osunut omaan suuhun. Nälästä kurnien vatsat valittivat karua kohtaloaan.

Mies pakeni helvetistä, hengitti syvään ja avasi taivaan portin. Huone oli yllättäen täysin samanlainen kuin helvetissä. Sienikeitto tuoksui sielläkin, mutta tunnelma oli erilainen. Mies löysi pyöreän pöydän, höyryävän padan ja ihmiset, joiden käsiin oli jättilusikat sidottu. Ihmisten kasvoilla oli kuitenkin lempeät katseet, mahat eivät kurnineet ja laulu raikasi. Taivaassa ihmiset olivat oppineet syöttämään toisiaan.

Joulusaarna

Jouluevankeliumien mielenkiintoisimpia hahmoja ovat Itämaan tietäjät. Luukkaan evankeliumissa tosin tietäjistä ei mainita sanallakaan. Sen sijaan evankelista Matteuksen kuvausta joulusta voi syystäkin pitää tietäjien evankeliumina.

Keitä olivatkaan nuo idän tietäjät? Luultavasti kyseessä oli persialaisten filosofien joukko, joka tutki kiivaasti pyhien kirjoitusten messias-ennustuksia ja tähtitaivaan merkkejä. Kun Jeesuksen syntymän aikoihin läntiselle taivaalle nousi poikkeuksellisia valoilmiötä, tietäjät kokivat ennustusten täyttyneen ja he lähtivät kohti Israelia. Suuri valoilmiö liittyi luultavimmin Venuksen ja Jupiterin kohtaamiseen, joka on voitu ajoittaa lähelle ajanlaskumme alkua.

***

Tietäjät etsivät messiasta aluksi Jerusalemista Herodeksen palatsista. He kohtasivat palatsin esipihalla mätäpaiseisen ja vainoharhaisen kuninkaan, joka hurjistui kuultuaan uuden kuninkaan synnystä.

Herodes kutsui Sanhedrinin, Korkeimman neuvoston koolle ja tiedusteli, pitivätkö tietäjien puheet paikkaansa. Neuvoston viesti oli selvä: Messiaan on määrä syntyä Juudan Betlehemissä. Tämän kuultuaan Herodes lähetti tietäjät matkaan ja vannotti, että heidän tulisi palata Jerusalemiin kertomaan mitä olivat löytäneet.

***

Raamattu ei kerro tietäjien lukumäärästä mitään. Ainoastaan lahjoja oli kolme. Italialainen kirjailija Giovanni Papini on tutkinut tietäjien lahjoja Jeesuksen elämän ennusmerkkeinä.

Tietäjät uhrasivat kultaa noudattaakseen evankeliumin käskyä: Myy mitä sinulla on ja anna vaivaiselle. Suitsuketta ei tuotu Betlehemin tallin pahan hajun vuoksi, vaan siksi, ettei suitsukkeille ollut enää käyttöä pahojen henkien karkottamiseen, kun maailman Vapahtaja oli syntynyt. Mirha muistutti taas Jeesuksen tulevasta uhrikuolemasta.

Lahjojen lisäksi tietäjien lukumäärään on muitakin syitä. He symboloivat kolmea siihen asti tunnettua mannerta Aasiaa, Afrikka ja Eurooppaa. Näin ollen koko maailma tuli kumartamaan uutta kuningastaan.

Tietäjien nimet ja ihonvärit vakiintuivat 700-luvulla. Melchior kuvataan historian lehdillä valkoihoiseksi suhteellisen nuoreksi mieheksi. Caspar oli myös valkoihoinen, mutta ruskeatukkainen ja keski-ikäinen. Mustaihoisesta Balthasarista käytetään Suomessa nimitystä murjaani, koska hän oli maurien jälkeläinen. Taiteessa Balthasar on usein kuvattu iäkkääksi.

Ruotsin kuningas Albrecht Mecklenburgilainen kopioi Itämaan tietäjien vaakunan oman valtakuntansa vaakunaksi.
***

Itämaan tietäjäjien maanpäälliset jäännökset on koottu Kölnin tuomiokirkkoon. Siellä voi käydä ihailemassa tietäjien vaakunaa, joka voi näyttää yllättävänkin tutulta. Nimittäin Ruotsin kuningas Albrecht Mecklenburgilainen kopioi Itämaan tietäjien vaakunan oman valtakuntansa vaakunaksi. Näin ollen Suomen Leijona kamppailee kaukalossa Itämaan tietäjien joukkuetta vastaan!

***

Näinä aikoina on hyvä muistaa, että Jeesuskin oli lähtökohtaisesti pakolaislapsi ja maahanmuuttaja.
Tietäjät eivät palanneet Betlehemin tallista Herodeksen palatsiin, vaan lähtivät ”kukin eri teitä omalle maallen”. Tästä Herodes raivostui ja määräsi Betlehemiin kuuluisan lastenmurhan. Joosef oli kuitenkin saanut unessa tietää Herodeksen aikeista ja pakeni pienen perheensä kanssa Egyptiin. Näinä aikoina on hyvä muistaa, että Jeesuskin oli lähtökohtaisesti pakolaislapsi ja maahanmuuttaja.

***

Tietäjien tarina tuli minua yllättäen vastaan viime kesänä, kun vierailin Sammatin hautausmaalla. Elias Lönnrotin komeassa kivipaadessa lukee: ”Jokainen joka etsii omaa tähteään, kuten itämaan tietäjät, päätyy lopulta seimen luo. Ja sieltä avautuu jokaisen elämän tarkoitus.”

Onko jokaiselle siis varattu oma tähti ja tarkoitus? Siinä mietittävää joulun pyhiksi. Siunattua joulunaikaa Sinulle, hyvä Lukijani!

Itsenäisyyspäivän puhe Madetojan salilla

Kunnioitetut veteraanit, hyvä juhlayleisö!

Rakas isänmaamme saavuttaa tänään 98 vuoden korkean iän. Kiitän menneitä ja minua edeltäviä sukupolvia koti-Suomen puolustamisesta ja vakaan yhteiskunnan rakentamisesta. Suomi on edelleen yksi maailman parhaista maista asua ja elää, vaikka valtiontalouden synkät luvut uhkaavatkin hyvinvointivaltiomme tulevaisuutta.

Kuluneen vuoden aikana Suomi-neitomme on ollut yllättävien tapahtumien näyttämönä. Kesän kynnyksellä iskenyt eurooppalainen pakolaiskriisi on näkynyt monen kunnan arjessa. Suomalaiset ovat pääsääntöisesti osoittaneet vieraanvaraisuutta pakolaisia kohtaan, ja auttamisen halu on näkynyt vastaanottokeskuksissa ympäri Suomea. Viime viikkojen julki tulleet raiskaustapaukset, joissa turvapaikanhakija on käynyt suomalaisen naisen kimppuun, ovat tosin erittäin valitettavia. Toivon vain, että nämä surulliset tapaukset, eivät leimasi koko pakolaisjoukkoa. Vakavia merkkejä on jo kovasti ilmassa.

Ehkä valtiotalouden kestävyysvajetta ja pakolaiskriisiäkin suurempi uhka on kiihtyvä maailmanlaajuinen ilmastonmuutos. Terrori-iskuista vasta kärsineessä Pariisissa on nyt koolla ilmastokokous, jonka tavoitteena on hillitä maapallon lämpenemistä rajoittamalla kasvihuonekaasupäästöjä. Jotain tilanteen vakavuudesta kertoo se, että kaikki maailman vaikutusvaltaisimmat johtajat olivat kokouksen avauksessa läsnä.

Ilmastonmuutos kurittaa maapalloa ja sen ekosysteemejä nyt ennennäkemättömään tahtiin. Suomessa ilmaston lämpeneminen näkyy entistä lauhempina talvina ja tuulisempana säänä. Tosin muutokset ovat olleet kylmyydestä kärsivälle maallemme jopa mieluisia. Energian kulutus on pakkastalvien puutteen vuoksi ollut hillitympää, ja kylvötöihin päästään jo aiemmin keväällä.

Viime kesänä Suomeen iski kuitenkin merkillinen ilmiö: kasvien pölyttäjät olivat oudosti kadonneet. Ilmiöön ei ole saatu vieläkään mitään luonnollista selitystä, mutta kaikki jäljet viittaavat ilmastonmuutoksen. Ilman pölyttäjiä kasvien hedelmöittyminen häiriintyy, ja sillä on tulevaisuudessa valtavia vaikutuksia ympäristöömme. Suomikaan ei ole siis turvassa vakavalta ympäristökatastrofilta, jonka jäljet johtavat ihmisen omaan toimintaan.

Maailmalla tilanne on vielä huomattavasti huolestuttavampi. Aasiassa 38 miljoonaa ihmistä on tänä vuonna joutunut vaihtamaan asuinpaikkaansa jatkuvien tulvien takia. Ilmaston lämpenemisen seurauksena viljelyskelpoinen maa vähenee jatkuvasti Lähi-idän ja Pohjoisen Afrikan alueella.

Nykyinen turvapaikanhakijakriisi on siis osittain ilmastopakolaisuutta. Jotkut tutkijat väittävät, että Arabikevään aiheutti osittain ilmastonmuutoksen seurauksena syntynyt kilpailu elintilasta.

Usein puhutaan siitä, että ilmastonmuutosta täytyy torjua, jotta tulevat sukupolvet voisivat elää tasapainoista elämää kotiplaneetallamme. Fakta on kuitenkin se, että ilmastonmuutos koskee jo meidän sukupolvea. Parisiin ilmastokokouksessa ratkaistaan merkittävältä osin maapallon elinvoimaan liittyviä asioita. Usean asteen lämpötilannousu ei sinänsä kuulosta hurjalta, mutta esimerkiksi 6 asteen nousu tarkoittaisi ilmavirtauksiin niin suuria muutoksia, että lentokoneet tuskin pysyisivät enää taivaalla.

Ilmastonmuutoksen torjunta on siis meidän jokaisen tehtävä. Suomalaisten materiaalijalanjälki on tällä hetkellä 40 tonnia vuodessa, kun kestävä taso olisi 6-8 tonnin välillä. Kaikkein ympäristötietoisimmatkaan ihmiset eivät pääse kyseiseen lukemaan. Eniten jalanjälkeä kasvattavat asuminen, liikenne ja ravinto. Ainoastaan syrjäytynyt koditon ihminen saattaa Suomessa päästä ihannetasoon.

Mitä meidän Suomessa tulisi oikein tehdä? Ensinnäkin meidän pitäisi enemmän hyödyntää jakamistalouden mahdollisuuksia. Onko viisasta, että edelleen lähes kaikilla perheillä on oma auto, vaikka auton käyttöaste on keskimäärin noin 8 prosenttia? Voisimmeko enemmän hyödyntää auton yhteisomistusta tai leasing-järjestelmää? Myös yhteisasumista tulisi laajemmin suosia.

Tärkeintä on kuitenkin energiapolitiikalla ohjata ihmisten käyttötottumuksia. Ilmastonmuutoksen vuoksi kestävien elämäntapojen palveluntarjoajien määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti. Näiden toimijoiden yhteiskunnallinen tukeminen on yksi reitti kestävämpään talouteen ja materiaalijalanjäljen pienentämiseen.

Minä uskon, että tulevaisuuden toivo ilmastonmuutoksen torjunnassa on keltaisessa pallossa nimeltään aurinko. Jo tällä hetkellä Saksassa kyetään skaalaamaan aurinkoenergiaa suoraan sähköverkkoon. Tavoitteena on, että vuoteen 2050 mennessä 80 prosenttia Saksassa käytettävästä energiasta tulisi auringosta.

Jotta Suomi voisi tulevaisuudessa tehdä kestävää energiapolitiikkaa, sen tulisi BKT:ta käyttää 1-2 prosenttia ilmastonmuutoksen hillintään. Summa on kokoluokkaa 500-900 miljoonaa euroa. Kysymys on vain siitä, miten kolmen ässän hallitus kantaa vastuunsa Suomen tulevaisuudesta. Pölyttäjiä nimittäin tarvitaan taas ensi kesäksi.

Suomalainen yhteiskunta on perinteisesti rakentunut sopimiselle ja luottamukselle. Juuri tätä mallia on Suomen uusi hallitus pyrkinyt tietoisesti horjuttamaan. Jotta pärjäisimme tulevaisuuden maailmassa, meidän tulisi rakentaa uutta kulttuuria, jossa pakon sijasta puhuttaisiin sopimisesta ja valehtelun sijasta luottamuksesta. Nimittäin tutkimustenkin mukaan yhteiskunnat, joissa ihmiset luottavat toisiinsa ovat kaikkein kilpailukykyisimpiä.

Suomi ei tule selviämään omista taloudellisista ja yhteiskunnallisista haasteistaan ilman luottamuksen henkeä. Sama koskee myös maailman suurinta ongelmaa ilmastonmuutosta. Vasta kansakuntien keskinäisen luottamuksen kautta suuriinkin kysymyksiin löydetään yhdessä ratkaisut.

Olin nyt syksyllä mukana Sitran järjestämällä kestävän talouden johtamiskurssilla. Kurssin kuluessa tehdään hallitusohjelma vuodelle 2033.
image
Päätän puheeni meidän kurssin visioon tulevaisuuden Suomesta:

Vuonna 2033 Suomi on tunnettu oikeudenmukaisena yhteiskuntana, jossa ihmisiä ja luontoa kohdellaan reilusti ja vastuullisesti. Suomessa on innostava ilmapiiri, joka antaa persoonan kasvulle ja yritteliäisyydelle tilaa ilman pelkoa syrjinnästä tai epäoikeudenmukaisuudesta. Suomalaiset voivat luottaa, että hädän hetkellä kukaan ei jää yksin.

SDP ei hyväksy omankäden oikeutta

Oulun sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ja kunnallisjärjestö irtisanoutuvat valtuutettu Sari Halosen myönteisestä kannasta Vastarintaliikkeen katupartiointiin.

Vastarintaliikkeen toiminta-ajatus ja periaatteet ovat demokratian vastaisia. Ne eivät vastaa mitenkään SDP:n arvopohjaa. SDP:n arvot nojautuvat jakamattomaan ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen.

Oulun Meillä on unelma –mielenilmaukseen osallistui suuri joukko paikallisia demareita suvaitsevaisuuden puolesta. Oulun sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ja kunnallisjärjestö haluavat edistää monikulttuurista, avointa ja rasismista vapaata Oulua.

Mä sain töitä: Mikosta Demokraatin päätoimittaja

Viestintäalan yrittäjä, teologian maisteri Mikko Salmi on valittu Demokraatin uudeksi päätoimittajaksi. 39-vuotias oululainen on monen roolin mies. Hän on kunnostautunut niin pappina, muusikkona kuin poliitikkonakin.

– Kaikkia näitä roolejani kokoaa yksi termi: Olen ihmisluonnonsuojelija. Tavoitteenani on, että maailma olisi inhimillisempi paikka elää, Salmi arvioi.

Hän uskoo, että hänen maailmankatsomuksensa tulee myös näkymään Demokraatin sisällössä.

– Lehti säilyy tietysti SDP:n pää-äänenkannattajana, mutta haluan, että sisällössä otetaan huomioon entistä kokonaisvaltaisemmin ihmisen hyvinvointi, Salmi visioi.

SDP ei löytänyt uutta päätoimittajaa “puskista”. Politiikan saralla hän vaikuttaa Oulun kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Salmi on lisäksi SDP:n puoluevaltuuston ja periaateohjelmatyöryhmän jäsen.

Mediamaailma on tullut Salmelle tutuksi oman Sielun Soundi -viestintäyrityksen kautta. Hän toimittaa myös muun muassa Toivon päivä -lähetystä Radio Deissä ja on vakituinen kolmnisti useissa lehdissä.

Muusikko-Salmelta on ilmestynyt kaksi sooloalbumia Jyviä ja pakanoita sekä Jeesuksen ikäinen mies.

Salmi määrittelee itsensä aatteelliseksi, intohimoiseksi ja rehellisesti vasemmistolaiseksi akateemiseksi ihmiseksi. Päätoimittajana hän pyrkii olemaan innovatiivinen sparraaja, joka ei pelkää muutoksia.

Muutoksia onkin edessä, kun paperinen Demokraatti muuttuu vuoden alusta viikkolehdeksi. Salmi toivoo, että lehden ilmestymispäivä on tilaajalle viikon paras hetki.

– Viikkolehden roolina on taustoittaa ja paneutua asioihin syvällisemmin. Aatteellinen, viihdyttävä ja samalla elämän eväitä antava, hän pohtii.

Verkkolehdeltä Salmi odottaa ajankohtaisuutta ja nopeutta.

– Tavoitteena on olla Suomen ajankohtaisin uutisväline, joka kertoo, mitä mieltä nyt oppositiossa oleva SDP ajattelee Suomen tulevaisuudesta. Vasemmistolaisen vaihtoehdon pitää näkyä tässä poliittisessa tilanteessa.

Hänen tavoitteenaan on tuoda verkkolehteen enemmän liikkuvaa kuvaa. Samoin verkkolehti pyrkii yhä enemmän uutisoimaan koko Suomen tapahtumia.

Mikko Salmi pitää Demokraatin roolia tärkeänä SDP:n viestin kirkastajana. Hän korostaa, että puolueen viestissä ei ole mitään vikaa, mutta tavassa viestiä voisi olla parantamisen varaa.

– Siitä on ehkä puuttunut intohimo ja palavuus. Toivon, että oma pää-äänenkannattaja sytyttää aatteenpalon ja haastaa ajattelemaan.

Mikko Salmi aloittaa Demokraatin päätoimittajana syyskuun 1. päivänä.

Vain kaksi kättä ja yksi pää!

Kesäloman aluksi ystäväperheemme kävi yllätysvisiitillä Puolivälinkankaan kodissamme. Perheen rouva oli vuosikaudet ollut kovin kuormittuneen oloinen ja elämästä oli selvästi kadonnut värit.

Nyt tilanne oli toinen. Heti oven avattuaan hän kapsahti kaulaani ja toivotteli rentouttavaa kesää. Grillivartaita käännellessäni pohdin puoliääneen, mikä oli saanut aikaan rouvan kasvojen kohotuksen. Hän kertoi tehneensä jo pitkään mielessä olleen ratkaisun ja irtisanoutunut päiväkodin varhaiskasvattajan virasta. Päiväkodin pakkotahtisuus ja arjen paino olivat vuosien saatossa vieneet tuon osaavan naisen työinnon ja nyt oli aika tehdä jotain muuta.

Kun kysyin syytä näin radikaaliin ratkaisuun, hän totesi, että hallituksen kaavailemat ryhmäkoon kasvattamiset yli 3-vuotiaiden ryhmiin, olivat katkaisseet lopullisesti kamelin selän. Työrukkaset olivat pudonneet saman tien ja irtisanoutuminen oli lopulta ainoa mahdollinen ratkaisu.

Kun grilliherkut olivat pöydässä, rouva alkoi vuolaasi kertoa päiväkodin arjesta: Päivähoidossa on tänä päivänä entistä enemmän erityislapsiksi luokiteltavia pienokaisia, jotka janoavat aikuisen läsnäoloa lähes joka hetki. Kun suuressa ryhmässä muutama lapsi vie yhden hoitajan koko huomion, jää loppuryhmä vaille kunnollista ohjausta ja huolenpitoa. Vaikka käsiparit ehkä auttavasti riittävät hoitopäivän rutiineihin, pää ei tällaista menoa enää kestä. Työstä on aikaa sitten kadonnut mahdollisuus onnistumisen kokemukseen ja tilalle on tullut vain selviytymisen haaste. Sellaista ei ammatti-ihminen kovin kauaa kestä.

Hallituksen tavoite säästää 150 miljoonaa varhaiskasvatuksesta ryhmäkokoja kasvattamalla on yksi viime aikojen idioottimaisimmista ajatuksista. On ollut hienoa seurata, miten joukko aktiiveja on perustanut jo kansanliikkeeksi muodostuneen Vain kaksi kättä –liikkeen herättämään valtakunnan päättäjät tajuamaan leikkausten mielettömyyden. OECD:n tutkimusten mukaan euron sijoitus varhaiskasvatukseen tuo rahat 7-kertaisesti takaisin. Tällaisen sijoituksen arvon luulisi kassakriisin kanssa kamppailevan Suomen hallituksenkin ymmärtävän.

Häviämisen anatomia

Vaalisunnuntai oli tähänastisen elämäni pisin päivä. Olin ensimmäistä kertaa ehdolla Suomen eduskuntaan. Odotin vaalitulosta kuitenkin suhteellinen levollisin mielin, sillä vaalityöhön olin laittanut kaikki voimanrippeeni ja rahani. 

Kun ennakkoääneet räpsähtivät viimein puhelimen näytölle, tajusin että taistelu on ohi. On vain seurattava miten kansalaiset olivat äänensä antaneet. Vielä ennakkoäänten kohdalla mahdollisuuteni läpimenoon olivat olemassa. Vaali-illan kuluessa kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että eduskuntapaikka jää tällä kertaa haaveeksi. Toivo vaihtui hämmennykseen, joka lopulta kääntyi pettymykseksi. Voittajan ja rannalle jääneen ero on vaaleissa pelottavan suuri.

Nämä vaalien jälkeiset päivät ovat olleet suurta tunteiden vuoristorataa. Vaikka tappion katkera maku maistuu lähes joka hetki, paljon hienoja asioita on tapahtunut. Suurin ilonaiheeni liittyy ihmisten kohtaamiseen. En elämässäni ole saanut niin paljon aitoja ja kannustavia viestejä kuin tappion hetkellä. Pelkäsin tuloksen ratkettua, että jään yksin nuolemaan vaalikamppailun haavoja. Mutta olinkin väärässä. Ihmisten välittävät katseet, rohkaisevat rutistukset ja merkitsevät sanat olen kätkenyt kaikki sydämeeni. 

Sanotaan niin, että ihminen oppii paljon enemmän tappioista kuin voitoista. Lauluntekijän Samuli Putro on pukenut tämän ajatuksen viisaasti:” Rakastan häviämistä. Sillä tappion hetkellä muutun itseni kokoiseksi.” Juuri tuossa ajatuksessa piilee tappion suurin voitto. Menestyjä ja voittaja herättää ihmisissä harvoin myötätuntoa. Voittajia ihaillaan ja heiä katsotaan ylöspäin, mutta samaistumisen kokemusta voittajan kanssa vain harvalla on. 

Häviämisen kohdalla asiat ovat toisin. Tappio avaa tien ihmisten väliselle yhteydelle. Se jopa murtaa ristiriidat ja kateuden kahleet. Kun voittoa vakavasti tavoitteleva muuttuu tavalliseksi kuolevaiseksi, on välittäminen ja empatia jälleen mahdollista.

En ole vielä uskaltanut kunnolla katsoa neljän vuoden päähän. Elämässä ehtii tapahtua niin kovin paljon ennen sitä. Sen kuitenkin tiedän, että luovuttaja ei lopulta koskaan voita, eikä voittaja koskaan luovuta.