Vastikään julkaistiin tutkimus, jossa kysyttiin suomalaisilta onnellisinta vuosikymmentä. Yksi nousi selvästi yli muiden: 1980-luku.

Mikä teki 1980-luvusta ihmisten mielissä onnellisen? Yhteiskunta oli kehittynyt peruskoulun, omalääkärijärjestelmän ja taloudellisen vaurastumisen myötä riittävän tasa-arvoiseksi. Veroja maksettiin ilman suurempaa nurinaa, sillä tiedettiin hyvinvointiyhteiskunnan rakentuvan yhteisvastuulle. Tuloerot olivat pieniä ja elinkeinoelämän kehittymisestä saivat nauttia hyvin monet kansan kerrokset.

Suhde omaisuutenkin oli vielä verrattain järkevällä pohjalla. Omaa autoa ei verrattu asuinalueen kalleimpaan menopeliin, vaan riitti, että naapurilla oli suunnilleen samantasoinen auto. 

Tämän päivän yhteiskuntaan ovat uineet toisenlaiset arvot. Ihmistä pidetään suorastaan typeränä, jos hän maksaa kiltisti veroja. Verosuunnitteluhan takaa itselle ja omalle perheelle runsaat tulot. Kunhan mennään lakipykälien mukaan, eettistä arviontia omalle toiminnalle ei ole tarpeen tehdä. Tärkeintä on oma hyvinvointi, vaikka naapurissa lapset näkisivät nälkää.

Arvoperustan muutoksesta kertoo hyvin tämän päivän tulkinta Jeesuksen ns. kultaisesta säännöstä: “Kaiken, minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.” Näyttää siltä, että Jeesuksen ohje tulkitaan usein niin, että huolehdi sinä omista asioistasi, niin minä huolehdin omistani. Näin matka välittämisen yhteiskunnasta oman edun tavoittelun yhteiskuntaan on alkanut.

Tätä Jeesus ei kuitenkaan kultaisella säännöllä tarkoittanut. Hän painotti sitä, että kaikissa eettisissä ratkaisuissa tulisi asettua toisen asemaan. Ennen tärkeitä elämänvalintoja pitäisi aina katsoa asioita toisten silmälasien läpi ja kulkea hetki muukalaisen varvastossuissa.

Tämä aika pyrkii maksimoimaan kilpailukyvyn ja tuottavuuden. Minun sosialidemokratiassani asuu kohtuus ja yhdenvertainen ihmiskuva. Lain noudattaminen ei vapauta oikeudenmukaisuuden velvoitteesta.