Sotien jälkeen Pohjanmaalla väki kokoontui lestadiolaisseuroihin. Väkevien puheiden ja sielukkaiden laulujen välissä kerättiin rahaa sotaleskien perheille. Kolehtihaavi kiersi kiivaaseen tahtiin seurakansan käsissä, koska avuntarvitsijoita oli huima määrä.

Kun rahankeruu viimein päättyi, seurojen pääpuhuja siunasi kolehdin ja siirtyi talon isännän kanssa laskemaan rahoja. Haavista löytyi pääasiassa kolikoita sekä muutama irrallinen seteli. Kun laskijat vielä lopuksi kurkistivat kolehtihaavin pohjalle, löytyi sieltä erikoinen ja painava setelinippu, joka oli sidottu kuminauhalla. Yhteensä nipussa oli nykyrahassa mitattuna 10 000 euroa. Laskijat seisoivat haavi auki suuren saaliin nähtyään.

Seurojen pääpuhuja epäili välittömästi, että lahjoituksessa täytyi olla jokin virhe. Entä, jos joku iäkäs seurakävijä oli vahingossa laittanut koko omaisuutensa haaviin? Niinpä laskijat päättivät, että he varovasti kysyisivät väeltä, ettei vain joku olisi vahingossa antanut liikaa.

Kun pääpuhuja hiljaisesti kysyi mahdollisesta liiasta lahjoituksesta, ei kukaan seurakansasta inahtanutkaan. Hän katseli tarkkaavaisesti väkeä silmästä silmään, mutta kukaan ei näyttänyt reagoivan. Lopulta pääpuhuja kailotti kovaan ääneen:” No ei kai nyt kukaan sentään koko omaisuuttaan ole kolehtiin laittanut! Jos näin on, niin vielä saa omansa takaisin.”

Seurasi pitkä hiljaisuus. Lopulta kylän rikkain mies sanoi:” Se summa oli kyllä ihan oikein.”

Varakkaita syytetään usein ahneudesta. Aina kolehtihaaviin ei tarvitse kuitenkaan antaa koko elämäänsä. Nimittäin toisen liika voi pelastaa toisen elämän.