Näiden vaalien talouskeskustelut on nyt käyty. Sanatikarit ovat sinkoilleet puolin ja toisin. Vähitellen kuitenkin pöly laskeutuu ja voidaan kiinnittää huomio oleelliseen.
Suomen talous on ajautumassa taantumaan, muttei ole kriisiytymässä. Sixten Korkman totesi viikko sitten HS Visio -liitteessä, että Suomella on aikaa laittaa taloutensa kuntoon. Tärkeätä on Korkmanin mukaan kuitenkin, etteivät kaavaillut miljardileikkaukset aiheuta tavallisille ihmisille ja perheille tarpeetonta kärsimystä.
Kärsimyksen ulottuvuutta ei talouskeskusteluissa ole kovin paljon avattu. Faktaa kuitenkin on, että miljardileikkaukset osuvat pieni- ja keskituloisiin ja arjessa selviämisestä tulee sadoille tuhansille elämän ainoa sisältö. Kohtuuttomien leikkausten keskellä hätä saa suomalaisten lasten, nuorten, työikäisten ja ikäihmisten lohduttomat kasvot.
Kokoomus puhuu usein velkaantumisen yhteydessä siitä, ettemme voi syödä leipää tulevien sukupolvien pöydästä. Olen sitä mieltä, että jos leipä viedään tämän sukupolven pöydistä, ei tuleville sukupolville jää jaettavaksi sitä vähääkään.
Mutta tosiasioita on myös tärkeä katsoa rehellisesti. Valtion velkasuhdetta on pienennettävä ennen kaikkea korottamalla oikein kohdennettuja veroja. Leikkauksiakin on väistämättä tehtävä. Esimerkiksi valtion ja kuntien tilankäytössä on valtavasti tiivistämisen varaa. Oulun kaupungillakin on koronan jälkeen hurja neliömäärä tyhjää toimistotilaa, kun ihmiset ovat siirtyneet joukoittain etätyöhön. Tämä säästöpotentiaali on otettava täysimääräisesti käyttöön. Saavutettavissa on 200-300 miljoonan säästöt valtion tasolla.
Sixten Korkmanin mukaan talouden pohjan vahvistaminen edellyttää hyvin kohdennettua koulutuspolitiikkaa, tutkimus- ja kehitysinvestointeja sekä työperäistä maahanmuuttoa. Vaikutukset toteutuvat hitaasti, mutta tähän on aikaa, koska valtiontalous ei ole varoituksista huolimatta kriisiytymässä.
Suomalaiset ovat historiastamme johtuen hyvin kriisitietoista kansaa. Hamstraamme kaupat tyhjiksi, kun media luo turvallisuusuhkia. Kriisitietoisuuden rinnalle tarvittaisiin nyt poliitikkoja, jota puhuvat myös luottamuksesta. Hyvinvointiyhteiskunta ei jätä ketään yksin. Suomalaisten voima on aina liittynyt joukkuepeliin. Kaveria ei jätetä -ajattelu toimii myös taloudellisten haasteiden edessä. Sitä paitsi yhteiskunnat, joissa ihmiset luottavat toisiinsa, ovat kaikkein kilpailukykyisimpiä ja selviävät kriiseistä yhdessä toisia tukien.
Hyvää vaaliviikonloppua kaikille!