Pitkään mieltä ja ruumista kurittanut koronapandemia alkaa kadottaa tuhovoimaansa. Edelleen sairastavuus on korkea, mutta ihmisten koronapelko osittaa laantumisen merkkejä. Monen suusta kantautuu ajatus, että taudin selättämisen jälkeen suhde koronaan muuttuu: Kyllä sen kanssa pärjää, kunhan on rokotukset kunnossa ja malttaa riittävästi levätä.
Nyt onkin aika pohtia, miten korjaamme koronan aiheuttamia vaurioita ja suuntaudumme kohti tulevaisuutta. Eniten koronasta ovat tutkimusten mukaan kärsineet 16-29-vuotiaat nuoret aikuiset. Varsinkin ne nuoret, jotka ovat muuttanut koronan keskellä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ovat olleet henkisesti kovin ahtaalla. Ensi syksynä onkin huolehdittava, jokainen nuori löytää opiskelijakampukselle ja normaali sosiaalinen elämä voi alkaa. Yhtään syrjäytynyttä nuorta-aikuista emme tarvitse nyt lisää.
Korona-aika ja Ukrainan sota ovat vahvistaneet suomalaisten muutenkin korkeaa kriisitietoisuutta. Talvisodan trauma siirtyy meillä ketterästi sukupolvelta toiselle ja olemme varautuneet pahan päivän varalle poikkeuksellisen perusteellisesti. Joditabletit ja vessapaperi ovat kadonneet kauppojen hyllyiltä ennätystahtiin.
Niin tärkeää kun onkin varautua rajuihin terveys- ja turvallisuusuhkiin, on muistettava kriisitietoisuuden rinnalla puhua luottamuksesta. Elämme Suomessa maailman turvallisimmassa yhteiskunnassa, jossa hädän hetkellä kukaan ei jää yksin. Puhumme usein kilpailukykyloikasta, mutta nyt on aika puhua myös loikasta kohti luottamustietoisuutta.
Miten luottamustietoisuutta olisi sitten yhteiskunnassa vahvistettava? Ensinnäkin hyvin usein kuntatalouden osalta maalailemme synkkää tulevaisuutta. Mantran omaisesti hoemme asioita, jotka eivät edusta totuutta. Esimerkiksi puhe Oulun hallitsemattomasta velkaantumisesta ei pidä paikkaansa. Toki taloudessa on uhkakuvia, mutta enemmän pitäisi puhua mahdollisuuksista. On yllättävän yleistä, että näemme vain ongelmien kasvun, kun ratkaisutkin voivat kasvaa eksponentiaaliseksi.
Luottamustietoisuuden tärkein vahvistaminen liittyy ihmisten keskinäiseen suhteeseen. Tarvitsemme Teams-maailman rinnalle enemmän aitoja kohtaamisia. Ihmiset ovat oppineet hämmästyttävän hyvin selviytymään vaativistakin asiantuntijatehtävistä etätöissä. Korona-ajan sana on itseohjautuvuus.
Itseohjautuvuus ei kuitenkaan kehitä yhteisöä tai yhteiskuntaa riittävästi. Tarvitsemme ihmisten välille tiiviimpää yhteyttä, sillä suurin pysyvä kilpailuetu kaupungille ja yrityksille kumpuaa ihmisistä. Vasta tapa, jolla otamme yhdessä selvää asioista määrittää menestyksemme. Meidän on nyt viimeistään siirryttävä itseohjautuvuudesta kohti yhdessä ohjautuvuutta.
Ihmissuhteet ja yhteys ovat tärkeimpiä asia luottamustietoisuuden rakentamisessa. Meidän tulee kaikissa ihmissuhteissa pyrkiä autenttisuuteen ja syvyyteen. On nimittäin niin, että voimme ja saamme olettaa ihmissuhteilta enemmän niin yksityiselämässä kuin työssä.
Luottamustietoisuuden rakentamiseen liittyy yksi tärkeä lainalaisuus: Pahuus on vahvempi, mutta hyvää on enemmän. Me kaikki tiedämme, miten syvälle persoonamme ja työtämme kohdistuva arvostelu menee. Sen vuoksi pahan voimaa on vastustettava osoittamalla ystävällisyyttä ja lempeyttä ihmisille niin paljon kuin suinkin mahdollista. Tärkeintä on, ettemme päästä toisiamme etäälle, sillä juuri etäisyys on pahan ajuri.
Luottamuksen vahvistamisessa piilee myös yksi kansantalouden perustotuus: Yhteiskunnat, joissa ihmiset luottavat toisiinsa ovat kaikkein kilpailukykyisimpiä.