Katsoin vähän aikaa sitten tyttäreni kanssa James Cameronin Titanic-kulttielokuvan. Köyhän taidemaalarin Jackin ja aristokraattisen Rosen rakkaustarina liikuttaa 12-vuotiasta neitokaista suuresti. Isänkin sydän pappailee villisti, kun uppoamaton Titanic vajoaa jäävuoren iskusta veden alle vääjämättömästi.

Leonardo DiCaprion näyttelemä Jack on herrasmies viimeiseen saakka ja pitää huolen siitä, että Kate Winsletin esittämä Rose saa pelastusliivin ja mahdollisuuden pelastumiseen. Rakkaus, elämä ja kuolema kietoutuvat elokuvassa niin koskettavasti, että tyttäreni katsoo viikonlopun aikana elokuvan neljä kertaa alusta loppuun.

Mitä enemmän uppoamattoman Titanicin tarinaan syvennyn, sitä voimakkaammin tunnen kertomuksessa jotain tuttua. Yhteneväisyys Sipilän hallituksen toimintaan tuntuu melkein pelottavan ilmeiseltä.

Tämä hallitus aloitti työnsä yhtä suuren uhon vallassa kuin Titanic lähti ylittämään valtamerta. ”Nyt laitetaan Suomi kuntoon millä hinnalla hyvänsä”, on luettavissa SOS-hallituksen jokaisen uuden ulostulon yhteydessä.

Kun merelle viimein päästiin, kansa jaettiin eri osastoihin tulojen ja tuottavuuden mukaan. Vain rikkaille jaettiin parhaat hytit, joihin tavallisella rahvalla ei ollut mitään asiaa.

Omistava luokka saa matkustaa laivayhtiön piikkiin, koska laivayhtiö tarvitsee pääomaa tulevien laivojen rakentamiseen. Suurimman maksuerän joutuu pulittamaan keskiluokka, jonka lipputuloilla pyöritetään koko yhteiskunnan infra.

Alimmainen kasti on sijoitettu laivan pohjalle yhteishytteihin ilman ovia ja suihkuja. Inhimillisyys ja tasa-arvo eivät kuuluu nykyhallituksen tavoitteisiin.

Kun yhteiskunta osuu hallituksen toimenpiteiden seurauksena jäävuoreen, aletaan vasta miettiä pelastussuunnitelmaa. Vaikka olemmekin yhteiskuntana samassa veneessä, vain osalle on varattuna pelastusliivit ja paikka pelastusveneessä. Kun yhteiskuntamme alin kasti alkaa rynniä laivan pohjalta kohti kantta, lukitaan rautaovilla heidän mahdollisuutensa pelastua.

Kun vesi nousee, juuri alin yhteiskuntaluokka hukkuu ensimmäisenä. Koko omistava luokka pitää itsestään selvänä paikkaansa pelastettavien joukossa. Viimeisenä kannelta kajahtaa virsi: Sua kohti Herrani.

Suomi on juhlavuotensa kunniaksi luisumassa kovaa vauhtia hyvin eriarvoiseen suuntaan. Tutkimusten mukaan tuloerojen kasvu huolestuttaa jo 70 prosenttia suomalaisista. Siitä huolimatta nykyhallitus riistää pienituloisilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja erityisryhmiltä viimeisetkin ostovoiman rippeet. Hyvä esimerkki on terveydenhuollon asiakasmaksujen häpeilemätön korotus. Tänä vuonna asiaksmaksut nousivat ällistyttävät 30 prosenttia!

Suomalaiset elävät terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta hyvin erilaisissa todellisuuksissa. Työterveyden etuoikeutetut asiakkaat eivät maksa perusterveydenhuollostaan asiakasmaksuja lainkaan. Toinen etuoikeutettu joukko on sairausvakuutuksen ottaneet henkilöt, jotka pääsevät yksityisiin sairaaloihin hoitamaan vaivansa pikavauhtia.

Titanic-hallituksen toimia leimaa puhe ”yhteen hiileen” puhaltamisesta, vaikka tavallisen kansan keuhkot ovat riekaleina. Jotta valtiontalous saadaan tasapainoon, on jonkun kärsittävä. Messias-Sipilä valvoo öitä, mutta köyhien ja sairaiden kärsimys on se hinta, joka talouskasvun alttarille on uhrattava. Taloudellisessa mielessä kärsimys on täysin tarpeetonta. Mutta henkisessä mielessä Suomi tarvitsee näköjään uhrinsa.

SDP:n on jatkettava sitkeästi ja määrätietoisesti yhteiskunnan eriarvoistumisen vastustamista. Yhteisen omaisuuden yhtiöittäminen nakertaa demokratiaa ja hyödyttää vain suurpääoman omistajia. Meidän on pidettävä kiinni Pohjoismaiden hyvinvointivaltion ihanteesta, joka mahdollistaa kaikille koulutuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon, jotka markkinaehtoisessa yhteiskunnassa ovat vain rikkaiden etuoikeuksia.