Vartin retriitti 13.3.2014: Toinen tie

Appiukkoni on kommunisti kovimmasta päästä. Äitinsä uskonnollisesta kasvatuksesta huolimatta kirkko ja sen edustama uskonnollinen vallankäyttö saa vanhan miehen sapen edelleen kiehumaan.

Istumme usein aamuyön tunteina parantamassa maailmaa elämää nähneen pirtin pöydän ääressä. Jostain syystä puheemme kääntyy poikkeuksetta elämän syvimpiin kysymyksiin. Minä pappina olen usein kuuntelijan roolissa, kun viisas appeni kertoo elämänsä sattumuksista. Pari viikkoa sitten kuulin häneltä tarinan rukouksesta.

Sodan jälkeen Pohjois-Suomen kylät kärsivät nälästä ja kylmästä. Appeni isä oli pitkään sairastanut keuhkotautia ja loppu oli lähellä. Äiti lähetti 12-vuotiaan poikansa lääkäriä vastaan 20 kilometrin päässä olevaan tienhaaraan. Ainoa kulkupeli oli hevonen.

Pakkasta oli yli 25 astetta ja matka pienelle pojalla lähes epäinhimillinen. Hevonen hengitti raskaasti nälästä ja kylmästä.

Kun viimein tienhaara oli edessä, lääkäriä ei näkynyt missään. Appeni odotti risteyksessä ikuisuuden, muttei lääkäriä kuulunut. Lopulta hän risti äitinsä opetuksesta kätensä ja rukoili: “Jumala, jos todella olet olemassa, älä anna isän kuolla. Lähetä lääkäri paikalle. Auta.”

Mutta lääkäriä ei kuulunut. Raskain ajatuksin poika lähti kotimatkalle.

Kun hän saapui syrjäisen pientalon portille, oli häntä äiti vastassa. Lääkäri oli tullut toista tietä isän avuksi. Muutaman päivän päästä tauti taittui ja isä parantui entiselleen.

Se oli pyhä hetki vanhan pirtin pöydän ääressä. Mietin: Onneksi Jumala voi käyttää aina toista tietä. Sellaista, jota me ihmiset emme voi koskaan itse nähdä.