Alttaripulpetin takaa olen toistanut Isä meidän –rukouksen tuhansia kertoja. Rukous on kertakaikkisen hieno. Vaikka rukoukseen keskittyminen on minulle usein tuskallista, Isä meidän –rukouksen kohdalla kaikki on toisin. Se avaa usein silmien eteen näkymän, jota ennen en ollut edes ajatellutkaan.

Pari vuotta sitten jäin kiinni rukouksen kohtaan, jossa sanotaan:” Tulkoon Sinun valtakuntasi.” Aikaisemmin olin ajatellut, että Jeesus puhuu rukouksessaan aikojen lopulla tulevasta Jumalan valtakunnasta. Kun asiaa pohdin tarkemmin, ymmärsin, ettei Jeesus puhu ainoastaan tuonpuoleisuudesta, vaan antaa ihmisille käskyn: Tehkää Jumalan valtakunta jo tähän maailmaan. Älkää odottako kädet taskussa, että Jumala toimii. Olkaa itse Hänen käsinään. Päivän kysymys ei enää kuulukaan: Onko elämää kuoleman jälkeen? Meidän tulisi ponnekkaammin kysyä: Onko elämää ennen kuolemaa?

Tämä oivallus oli myös sotiemme jälkeisen papiston työnäkynä. Kuten asevelipapiston äänitorvena toiminut Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara on todennut:” Usko Jumalaan näyttäytyy aina suhteessa lähimmäiseen.” Ei siis ole olemassa muuta tapaa toteuttaa uskoa kuin suunnata huomio lähimmäisen hätään.

Asevelipapit kävivät 1950-luvulla kovasti henkilökohtaiseen uskonhurskauteen liittyvää taistelua kirkon sisällä. Professori Osmo Tiililän johtamat uuspietistit painottivat edelleen henkilökohtaisen uskon ratkaisun ja uskon harjoittamisen merkitystä ihmisen elämässä. Erkki Niinivaara koki kuitenkin, että henkilökohtaisen hurskauden korostus ei edistänyt ihmisten tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta, vaan ajoi ihmiset ja ihmisryhmät entistä etäämmälle toisistaan. Syntyi ajatus ns. kutsumuskristillisyydestä, jonka mukaan Jumalan pelastusteon ymmärtäminen pakottaa ihmisen puuttumaan yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon.

Asevelipapit muistuttivat, että Karl Marxin uskontokritiikki on tulkittu monessa kohdassa hyvin pinnallisesti. Kun Marx toteaa, että uskonnot ovat ”oopiumia kansalle”, hän ei suinkaan tarkoita, että uskonnon kaikenlainen vastustaminen olisi tavallisen kansan onnellisuuden tae. Marxin mukaan uskonnon vaara piilee siitä, että se väärällä tavalla passivoi ihmisiä. Kun eriarvoistuminen liitetään Jumalan tahtoon, ei oikeudenmukaisuutta synny maailmaan koskaan. Marxin mukaan hengettömässä ja julmassa maailmassa turvaudutaan helposti vain hengellisyyteen, kun oikeudenmukaisemman yhteiskunnan tavoitteluunkin pitäisi uhrata voimia.

Minulle Jeesuksen kutsu työtoveruuteen on uskon sisällön arvokkain asia. Pelastus onkin sitten yksin Jumalan käsissä.