Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen lausumisen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän,
joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt oikeudenmukaisuuden lipunkantajana Oulun kaupunginvaltuustoon- ja hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi. Viimeisen puolitoista vuotta olen ollut Demokraatin päätoimittajana ja toimitusjohtajana.

Kaikissa tehtävissä ohjenuoranani on tinkimätön oikeudenmukaisuus. Olen maailmanparantajasielu, joka uskoo palvelevaan ja kuuntelevaan johtajuuteen. Ihmiset tarvitsevat toivoa tämän uhkakuvia vilisevän maailman keskellä. Toivosta syntyy luottamus ja luottamuksesta kukoistava yhteiskunta ja maailma.

Tällainen on minun tarinani. Millainen on sinun?