Kategoria: eduskuntavaalit

  • Kiitos.

    1368 ääntä. Iso joukko. Kiitos jokaiselle äänestäjälleni. Äänimääräni putosi rajusti vuoden 2015 vaaleista, jolloin sain yli 3000 ääntä. Tietenkin päällimmäisenä on pettymys. Mutta, uutta kasvaa jo. Aurinko paistaa korkeammalta kuin eilen. Nyt on aika keskittyä Oulun kaupungin viestintäjohtajan tehtävään. Innostava kulttuuripääkaupunki vuosi 2026 häämöttää jo kirkkaana edessä. Kyllä tämä tästä. Onnea kaikille valituille ja voimia…

  • Meillä on aikaa laittaa Suomen talous kuntoon

    Meillä on aikaa laittaa Suomen talous kuntoon

    Näiden vaalien talouskeskustelut on nyt käyty. Sanatikarit ovat sinkoilleet puolin ja toisin. Vähitellen kuitenkin pöly laskeutuu ja voidaan kiinnittää huomio oleelliseen. Suomen talous on ajautumassa taantumaan, muttei ole kriisiytymässä. Sixten Korkman totesi viikko sitten HS Visio -liitteessä, että Suomella on aikaa laittaa taloutensa kuntoon. Tärkeätä on Korkmanin mukaan kuitenkin, etteivät kaavaillut miljardileikkaukset aiheuta tavallisille ihmisille…

  • Mielenterveys on nuoren tärkein PÄÄoma

    Mielenterveys on nuoren tärkein PÄÄoma

    Näiden vaalien yksi puhutuimmista teemoista on ollut nuorten mielenterveyden kysymykset. Korona-aika jätti jälkeensä monta murtunutta mieltä ja iso korjausurakka on vasta alussa. Korona-aikana lujimmilla olivat juuri 15-24-vuotiaat nuoret, jotka yrittävät löytää itsenäistä paikkaansa maailmassa. Nuoren ihmisen mieli on kirjaimellisesti hänen pääomansa. Nimittäin oman pään ja mielen joustavuus ja taipuisuus ovat korvaamattomia ominaisuuksia alati muuttuvassa ja…

  • Kultaisen säännön etiikka toimii edelleen päätöksenteon pohjana

    Kultaisen säännön etiikka toimii edelleen päätöksenteon pohjana

    Vastikään julkaistiin tutkimus, jossa kysyttiin suomalaisilta onnellisinta vuosikymmentä. Yksi nousi selvästi yli muiden: 1980-luku. Mikä teki 1980-luvusta ihmisten mielissä onnellisen? Yhteiskunta oli kehittynyt peruskoulun, omalääkärijärjestelmän ja taloudellisen vaurastumisen myötä riittävän tasa-arvoiseksi. Veroja maksettiin ilman suurempaa nurinaa, sillä tiedettiin hyvinvointiyhteiskunnan rakentuvan yhteisvastuulle. Tuloerot olivat pieniä ja elinkeinoelämän kehittymisestä saivat nauttia hyvin monet kansan kerrokset. Suhde omaisuutenkin…

  • Matkalla pohjoiseen – Pidetään pohjoinen raiteillaan

    Matkalla pohjoiseen – Pidetään pohjoinen raiteillaan

    Pohjoisen ihminen tarvitsee junaa liikkumiseen. Juuri päättynyt junalakko sai minut havahtumaan, miten merkittävä asia Pohjois-Suomelle ovat toimivat ja nopeat junayhteydet. Omat lapseni joutuivat lakon aikana matkaamaan bussilla Oulusta Helsinkiin – matka-aika 9 tuntia 15 minuuttia! Kaksoisraide Ylivieska-Oulu-välille tarvitaan viipymättä. Junattomana aikana havaitsimme, kuinka paljon pohjoisessa tarvitaan junaa takaamaan kohtuuhintainen liikkuminen työmatkoilla. Samalla en voi olla…

  • Ensimmäisen työntekijän palkkaamista tuettava

    Ensimmäisen työntekijän palkkaamista tuettava

    Suomessa yksinyrittäjiä on noin 190 000. Se on peräti kaksi kolmasosaa koko maan yrittäjäkannasta. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat vallanneet tilastot Suomen suurimpina työllistäjinä. Matka kasvuyritykseksi alkaa usein juuri yhden hengen yrityksestä. Tilastojen ja yrittäjäkyselyjen mukaan yhä useampi yksinyrittäjä haluaisi palkata ensimmäisen työntekijän, mutta kynnys rekrytointiin on suuri. Palkkauksen esteitä ovat mm. korkeat työn sivukulut…

  • Pohjoinen Suomi tarvitsee elävän kulttuuritoimijoiden verkoston

    Pohjoinen Suomi tarvitsee elävän kulttuuritoimijoiden verkoston

    Taide- ja kulttuurialan haavoittuneisuus tuli ilmi koronan myötä. Luovan alan toimijoilta loppui lähes tulkoon toimeentulo. Samalla kun loppui toimeentulo, loppui myös usko siihen, että yhteiskunnassa tunnistetaan luovan alan toimijoiden, taiteilijoiden, työn perusta ja tarpeet. Suomi tarvitsee luovan alan toimijoita ja ennen kaikkea taiteilijoita. Eduskunta voi tukea luovaa alaa lain ja asetuksin. Niin hullulta kuin kuulostaa,…

  • Suomi tarvitsee vihreän siirtymän rinnalle myös hyvinvointisiirtymän

    Suomi tarvitsee vihreän siirtymän rinnalle myös hyvinvointisiirtymän

    Sosialidemokraatit ovat esittäneet kansallista hyvinvointiohjelmaa, jonka keskeisenä ajatuksena on ennaltaehkäisevän työn kautta saavutettava liki 1.9 miljardin euron säästöt kahden seuraavan vaalikauden aikana. Esitys on merkittävä avaus pohdittaessa sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuutta.  Nyt poliitista keskustelua  hallitsevat säästöt ja leikkaukset. Uhat hallitsevat keskustelua mahdollisuuksien sijaan. Ennalta ehkäisevän terveydenhuollon merkitys on kasvanut budjetissa suhteessa sairaanhoitoon. Terveyspalvelut ovat sekä yksilöllisiä…

  • Liikuttavat palvelut ovat yhteiskunnan hyvinvoinnin ydin

    Liikuttavat palvelut ovat yhteiskunnan hyvinvoinnin ydin

    Tutkijat Miia Länsitie ja Anna-Maiju Leinonen nostivat tärkeässä Kalevan mielipidekirjoituksessaan 13.3. liikkumattomuuteen liittyvät yhteiskunnalliset ongelmat esiin. Tutkimusten mukaan ihmisen sosioekonominen asema ja terveydentila ovat yhteydessä toisiinsa. Ylimpään tuloluokkaan kuuluvat ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pidempään, kun taas alimpaan tuloviidennekseen kuuluvien terveys on keskimäärin kaikkein heikoin. Konsulttiyhtiö FCG:n tekemistä laskelmista käy ilmi, että mikäli alimpaantuloviidennekseen kuuluvat…

  • Pohjoisen koulutuspaikat turvattava

    Pohjoisen koulutuspaikat turvattava

    Koulutuspaikkojen riittävyydestä pohjoisessa on herännyt huoli Uudenmaan liiton asetettua tavoitteensa hallitusohjelmaan. Uudenmaan liitto perustelee koulutuspaikkojen lisäämistarpeensa metropolialueelle sillä, että ammatilliseen- ja korkeakoulutukseen pääsee siellä harvoin omalle paikkakunnalle. Meille pohjoisen ihmisille on tuttua jopa yläkouluopiskelu toisella paikkakunnalla, saati sitten korkeakoulutus. Nyt tarvitaan rohkeaa puolustajaa, jotta Uudenmaan liiton tavoitteet eivät söisi meidän koulutuspaikkojamme. Olen valmis tähän tärkeään…